keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kauden komeetta José Ramalho voittoon Amsterdamin legendaarisella maratonilla

Pääsiäisenä melottiin Amsterdamin kanavissa Waterland Marathon 42. kerran. Kilpailu on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta - eikä vähiten sen takia, että pääjärjestäjänä toimii Hollannin takavuosien maratonguru Edvin de Nijs. Osallistujien joukossa on nähty monia kansainvälisen tason maratoonareita Manuel Bustosta Tomas Jezekiin. Viime vuonna voiton vei Alankomaiden oma tähti Joep van Bakel.

Tänä vuonna Espanja johdatti kilpailuun oman armadansa tarkoituksenaan valloittaa kärkisijat urakalla. Portugalin José Ramalho päätti lähteä mukaan kisaan, sillä hänen kuntonsa alkuvuoden kisoissa on ollut rautaa Iberian niemimaalla. Ramalho halusi kohdata viimein Espanjan ykköstykki, hallitsevan K2-maailmanmestarin ja K1-luokan hopeamiehen, Ivan Alonson, olihan Ramalho kärsinyt peräsinongelmista MM-maratonilla hallittuaan kisaa alkumatkasta. Alonson kuultua Ramalhon ilmoittautumisesta hän houkutteli mukaansa kaksikkokaverinsa Emilio Merchanin, joka puolestaan toi mukanaan oppipoikansa Alexandro Sanchezin. Davis Rodriquez ei myöskään malttanut olla osallistumatta, sillä tästä vuodesta on tarkoitus tulla lopullisesti miehen kansainvälinen läpimurto.

100 melojaa pakkautui lähtöön ja tiukan starttikaaoksen jälkeen Ramalho spurttasi irti pääjoukosta laineillaan ainoastaan neljä espanjalaista. Toisen kannon jälkeen kilpailureitti kulkee palan matkaa vain metrin syvyisessä kanaalissa, joten takana tulevien on helppo imeä kärkimelojia kiinni myötäaaltoja apuna käyttäen. Irtautuminen on myöskin lähes mahdotonta. Nyt kärsijäksi joutui itse maestro Merchan, joka ei tiennyt, kuinka matalaa reitillä itse asiassa onkaan. Ramalho peesasi leikitellen raskastekoisempaa Merchania, joka kulutti voimiaan yrittäessään pitää takaa-ajajia etäällä.   

14 melojaa oli yhdessä  ja matkaa maaliin 500 metriä. Oli kyse klassisesta lopputaistelusta. Voittoon meloi Ramalho, jota pystyi tosissaan haastamaan vain Merchan, joka otti hopeaa. Rodriquez sai mannaa pronssin muodossa. Etukäteen espanjalaisten ykköstykki Alonso jäi karvaasti neljänneksi ennen Sanchezia. Tshekin ykkösmies Michael Odvarko oli kahdeksas, juuri ennen Pohjolan parasta, Norjan 23-vuotiaiden MM-pronssimiestä Mathias Hamaria. Paras hollantilainen oli kymmenenneksi sijoittunut Bram Brandjes, joka nöyryytti van Bakelin sijalle 11.

Waterland Marathon kuuluu maratonien klassikkosarjaan ja on yksi sen arvostetuimmista kilpailuista. Kilpailijat pitävät kilpailuista, jotka alkavat jostakin ja päättyvät jonnekin muualle klassiseen tyyliin ilman puuduttavaa saman kierroksen hinkkausta. Näyttää siltä, että Euroopassa mikään ei ole muuttunut terävimmän kärjen osalta. Parhaat melojat tulevat edelleenkin Espanjasta ja piikkinä heidän lihassaan on läntinen heimoveli José Ramalho. 'Melontaaläpivuosikymmenten' on saanut myös vihiä, että Portugalin menestys ei ole pelkästään Ramalhon harteilla tänä vuonna. Slovakian EM-maratonilla kesäkuussa saattaa kajahtaa varsinainen pommi.