sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kirsi Ehoniemi - naismaratonmelonnan pioneeri


Maratonmelontaa on totuttu pitämään Suomessa äijälajina. Syyllisiä lienevät vanhan liiton testosteronia tihkuvat hurjaluonteiset körmyt, jotka harvasanaisina kiskovat kajakkejaan läpi vuosien ja luovat lajikuvaa yleisön silmissä.
Nykytilanteessa naiset tekevät Nina Itkosen johdolla lajia tunnetuksi ja ansaitsevat kaiken kunnian. On myös syytä muistaa kunnioittaa vanhoja mestareita ja lajilegendoja. Naisten puolella ehdoton ykköstykki on ollut Kirsi Ehoniemi.
Kirsi aloitti uransa jokimaratonien kulta-aikana 1980-luvulla, saavutti menestystä tasaisen veden maratoneilla ja ratamelonnassa. Hän on edustanut Suomea monta kertaa kansainvälisissä kilpailuissa aina MM-maratoneista lähtien.


Kirkkain kruunu Kirsin menestystarinassa on MM-pronssi Stockton-on-Teessä Britanniassa vuonna 2001 naisten masters-sarjassa. Suoritus on vertaansa vailla suomalaisten naisten joukossa. Pitää myös muistaa Kirsin huikeat mitalisaaliit SM- ja PM-melonnoista.
Kirsi Ehoniemi ei ole ainoastaan mitalirohmu, vaan iloisena ja toiset huomioon ottavana persoonana on valloittanut monien sympatiat. Hän ei ole myöskään häipynyt melontayhteisöstä mihinkään, vaan on aktiivisesti mukana rannalla kilpailutapahtumissa sekä urheilu-uraansa huipulla jatkavan miehensä tukena. Huhut Eurasta kertovat Kirsin debyytistä ensi kesänä Torinon world masters gamesissä. Sitä lajiyhteisö jää odottamaan.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Maratonmelontaa kajakkinelosilla

Suomalaista maratonmelontakulttuuria on laajentanut viimeisen viiden vuoden aikana tapahtunut osallistuminen legendaarisiin kajakkineliköiden pitkän matkan kilpailuihin. Tulokset näissä taktiikkaa, kestävyyttä, yhteisharjoittelua sekä raakaa ja nopeaa voimantuottoa vaativissa kilpailuissa ovat olleet hämmästyttäviä, jos verrataan niihin osallistuneiden miesten yksikkövauhteja kilpakumppaneiden vastaaviin.

Suomalainen nelikkö ei ole koskaan jäänyt pistesijojen ulkopuolelle, vaikka vastustajien joukossa on vilissyt sekä maraton- että ratamelonnan maailmanmestareita sekä mitalisteja. Maininnan arvoisia ovat 6. sija Ribadesellan kuuluisassa nelikkökisassa miehistöllä Simo Simpanen - Jussi Wallin - Hannu Kaukola - Veikko Haukka vuonna 2007, seitsemäs sija epävirallisesti nelikköjen mm-maratoniksikin kutsutussa Asturian Prince Trophyssä vuonna 2008 miehistöllä Heikki Ritvos - Jussi Wallin - Veikko Haukka - Miika Dietrich sekä niin ikään seitsemäs sija Valladolid - Sanabrian kaksoiskilpailussa vuonna 2009 kokoonpanolla Simo Simpanen - Jaakko Selivaara - Jussi Wallin - Ilkka Ritvos.


Monena vuotena suomalaiset ovat pohtineet haastetta lähteä Iso-Britanniaan yrittämään menestystä arvostetusta K4 Readingin 10 kilometrin kilpailusta. Tänä vuonna haasteeseen vastattiin. Miehistö Jussi Wallin - Hannu Kaukola - Rauli Rautavuori - Petteri Ehoniemi keskittyi syyskuun ajan hiomaan strategiaansa ja kuntoaan tähän kunnioitusta herättävään kilpailuun. Englannissa vastaan vyöryvät eri divisioonien ja kategorioiden miehistöt. Suomalaiset käyttivät pitkät ajat suunnistajien malliin reitin pohdiskeluun ja parhaimpien ajolinjojen löytämiseen virtaavalla Thames-joella. Viime viikonloppuna tehtiinkin sitten suomalaista maratonmelontahistoriaa.




Startin jälkeen alkoi kilpailu asemista. A-kategorian miehistöt erottuivat nopeasti massasta brittien maajoukkueratsu Danielsin heiluttaessa tahtipuikkoa surf ski -spesialistien ratsastaessa aalloilla mockevangysen-tyyliin. Satapäisen yleisön hämmästykseksi lähes tuntemattomat suomalaiset sinnittelivät mukana järkevien kontakteja välttelevien ajolinjojensa sekä uraauurtavan kaarretekniikkansa ansiosta. Suomalaisten jokimaratonkokemus nousi myös arvoon arvaamattomaan. Jokainen päävirta käytettiin hyväksi, akanvirroista otettiin vastavirtaosuuksilla kaikki hyöty eikä edes Thamesissa liikennöivää vesiliikennettä jätetty käyttämästä hyväksi.



Suomalaiset olivat mitalitaistelussa mukana koko kilpailun ajan, mutta melontavoima ja olosuhteiden vieraus saattoivat viedä miehiltä jopa hopeamitalin. Lopputaistelun pronssi ajalla 33.34 on joka tapauksessa suoritus, joka on kenties nopein koskaan suomalaisin voimin kilpailuissa melottu 10 km. Kajakkinelikkö Wallin - Kaukola - Rautavuori - Ehoniemi antoi kaikkensa.

lisää kuvia