keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

SM-ratamaraton 1985

1980-luvun jälkipuoliskolla järjestettiin maratonmelonnan SM-kilpailuja sekä virtaavassa että seisovassa vedessä. Seisovan veden miehet eivät pitäneet virtaavan veden miehiä juuri minään. Virtaavan veden miehet epäilivät seisovan veden miesten jaksamista yli 10000 metrin matkoilla. Vuonna 1985 melottiin SM-ratamaraton Lahden Joutjärvellä. Matka oli 30000 metriä eli järveä piti sahata ympäri 12 kertaa. Kantopaikkoja ei ollut. Jokimaratoonarien iskujoukko päätti tulla näyttämään ratasonneille, miten melotaan.
Lähdön jälkeen totuus valkeni. Virtaavan veden miehillä ei ollut mitään jakoa pärjätä ulkoperäsinkajakkeineen mahonkikajakeilla näyttävästi meloneille voimapesille. Yrittipä jokunen jokimaratoonari takoa menemään WWR-kajakillakin, mutta tehtävä oli mahdoton. Miesten K1-luokan voittoon meloi Unto Elo, joka pudotti pitkällä kirillään peesiltään Mikko Kolehmaisen. Pronssia saavutti Vesa Karhu. Paras jokimaratoonari oli viidenneksi melonut Markku Veijalainen. Maaliin meloi 20 miestä.
On muistettava, että K2-luokka kiersi järveä samanaikaisesti. SM-kultaa meloivat Merimelojien Veli-Pekka Harjola ja Pekka Uotila. Hopeaa saivat nousevat nuoret mikkeliläiset Pekka Nurmi ja Olli Kolehmainen. Pronssille pääsivät tammisaaren kokeneet kehäketut Rolf Fagerström ja Gunnar Åkerfelt.
Kilpailussa oli mukana myös kaksi eri C2-sarjaa. Kilpasarjan voitti Tampereen Vihurin pari Grönlund-Hakala ja R-sarjan istuttavilla avokanooteilla Olkiluodon Voiman pari Heikkilä-Simula.
Vastaus oli saatu: seisovan veden melojat olivat vahvoja seisovassa vedessä. Virtaavissa joissa tilanne oli tyystin toisinpäin.


JW




maanantai 11. huhtikuuta 2011

Jokimaratonien kulta-aika

1980-luvun alkupuolisko oli varsinaisen jokimaraton-buumin aikaa. Varsinkin läntinen ja pohjoinen Suomi järjestivät valtaisia kilpailutapahtumia. Osallistujia oli kaikki sarjat mukaan lukien aina yli 100. Yleisö kansoitti koskien töyräät ja haki jännitystä kaatuvien melojien katselusta. Varsinkin vapun tietämillä järjestetty Lapinjokisoutu Euran, Lapin ja Eurajoen kunnissa oli melontajuhlaa parhaimmillaan. Huolimatta 55 kilometrin pituudesta kilpailu keräsi valtavan osallistujajoukon. Paikallislehdet julkaisivat jopa ennen kisaa isoja Lapinjokisoutu-liitteitä, joissa esiteltiin melojia ja käytiin ennakkospekulaatioita.
Ensimmäisen SM-arvon jokimaraton sai vuonna 1985. Kyseisenä vuonna melottiin OP-Grand Prix -sarjaa, jossa 472 melojaa tavoitteli rahapalkintoja ympäri Suomea. Sm-jokimaraton melottiin Sallan Naruskajoella.
K-1 -sarjaa 1980-luvun alkupuolen dominoinut Kiimingin Jussi Riihinen ei antanut yllättää itseään, vaikka Merimelojien Markku Veijalainen hänet tiukasti haastoikin. Pronssille meloi Rauman Seudun Melojien euralainen Esa Wallin.
K-2 -sarjassa voitosta voittoon melonut pari RSM:n Tapani Krappe-Timo Grönlund oli suorastaan ylivoimainen. Pari pystyi pitämään kisassa kuin kisassa yli 15km/h vauhtia. Vauhti oli ajan kalustolle kunnioitettavaa virtaavasta vedestä huolimatta. Hopealle meloi niin ikään RSM:n veljespari Mikko ja Matti Kuusisto, joka kukisti tiukassa väännössä RSM:n kolmannen kaksikon Jarmo ja Jari Väkiparta.


JW