Aloitin jokimaratonien SM-kilpailut Noormarkunjoella vuonna 1987. Osallistuin 18-vuotiaiden sarjaan 16-vuotiaana. Treenasin ankarasti Kotilehdon Jukan kanssa koko syksyn pitkiä lenkkejä. Sijoitukseni oli karvaasti neljäs. Päätin maalissa katsoessani Ruokolahden Jannen, Kuusiston Markun ja Kotilehdon Jukan ilakointia mitalisteina, että en suostu enää jäämään neljänneksi jokimaratoneilla. Asetin tähtäimeeni vuoden 1988 jokimaratonin SM-kilpailut Lieksassa.
Ruunaankosket kuulostivat pelottavilta ja koska Eurassa ei ole isoja koskia, aloin harjoitella Pyhäjärven aallokoissa kovissa myrskyissä. Harjoittelin kuin hullu. (Tosin harjoittelussa ei ollut paljoakaan järkeä harjoituksellisesti). Sain lainaksi Väkiparran Jampun Sella K1:n kisaan. Ajoimme raumalaisen nousevan melojan Huovan Esan kanssa läpi Suomen Lieksaan.
Psykologinen sodankäynti ennen jokimaratoneja oli kovaa. Riihisen Jussi katseli Väkiparran Jarin K1:stä (maratonkajakkeja kutsuttiin piikeiksi) ja sanoi: "Piikillä et pystyssä pysy. Sie kaadut!" Riihisessä oli ennustajan vikaa, sillä Väkiparta kaatui. Riihinen veti itse WWR:llä ja voitti näytöstyyliin.
Lähtö tapahtui joltakin järveltä ja pääsin irti pahimmasta vastustajastani Ruokolaisen Jannesta. Ruokolaisen WWR oli K1:stäni hitaampi seisovassa vedessä. Ajattelin: "Voi tätä onnen päivää, minä johdan." Ensimmäisten koskien tullessa Ruokolainen ampui ohitseni ja jäin haukkomaan happea masentuneena. Jollain tavalla sain pidettyä piikkini pystyssä koskissa ja tulin hopealle. Iloitsin myös Huovan Esan hopeasta yleisessä sarjassa. Paluumatkalla länsirannikolle Esa totesi: "Alan harjoitella". Ja kun miettii Esan uraa, hän taisi totisesti alkaakin harjoitella. Minä ajattelin: "Ensi vuoden jokimaratonin SM-kilpailut ovat Sallan Naruskassa ja Ruokolainen siirtyy yleiseen sarjaan. Silloin on minun etsikkoaikani."
JW
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.