MC 22-24.6

Numeraaliset ilmottautumiset masters ja yleinen 5.4 mennessä osoitteseen ehis71@gmail.com

www
ICF:n uutiskirje

Maraton melonnan MM-kisat Vaxholmissa 1996

Ruotsin Waxholmiin saapui viikolla 34 meloen runsas retkimelojien joukko ympäri pohjoismaita juhlistamaan alkavia MM-kisoja .Vaxholmin kanoottiklubi joka on perustettu 1939 sai järjestettäväkseen vuoden 1996 maratonkilpailut.

Järjestelijöitten ryhmään kuului mm. Gunnar Blomberg, Ingemar Jacobson ja Lennart Hansson lisäksi maraton legenda Stefan Gustafsson. Kilpailu ohjelmaan tuli mukaan myös eri ikäryhmien sarjat( masters ja nuoret ), joka lisäsi osaan ottajien ja katsojien määrän moninkertaiseksi.

Näihin viidensiin MM-kilpailuihin 21-28.8 pidettäviin kilpailuihin otti osaa runsas kahdenkymmenen hengen ryhmä kilpailijoita ja huoltajia suomesta. 

Pitkän talven aikana suoritetut harjoitukset käytiin nyt mittaamassa kansainvälisellä tasolla.

Australian Chadleigh Meek vei kajakkiyksiköiden mestaruuden todella tiukan loppukirin jälkeen. MM-kultaan naisten kajakki yksiköissä meloi Ruotsin Susanne Gunnarsson, joka saavutti kolmea viikkoa aikaisemmin Atlantassa K-2 500 metrillä olympia kultamitalin.

Maratonin MM-melontojen kultamitalisti Chad Meekin nousussa mestariksi on mielenkiintoista se, että hänen henkilökohtainen valmentajansa on Tanskalainen Bengt Dohlman. Samainen mies joka on merkittävästi vaikuttanut myös kaksikkopari Väkiparta- Huova menestykseen ja sitä kautta koko suomen maratonmelontaan.

Bengt Dohlman meloi kultamitalit K-1 ja K-2 M40 sarjoissa. Tässä kovatasoisessa sarjassa suomea edusti viidennelle sijalle sijoittunut Ahlaisten Jukka Paloheimo.

Veteraanien puolella oli kovat odotukset varsinkin kaksikko sarjoissa. Sarjassa 50-54v. Raimo Pihlava ja Pentti Sahi voittivat tiukan taiston jälkeen mestaruuden. Heitä säesti hyvin Esa Rahunen ja Jyri Aulio 7.sijallaan.

Nuoremman sarjan edustajat 45-50v. Pietarsaarelaiset Leif Lunabba ja Clas-Åke Knif ylsivät yllättäen pronssille.

Kaksikkopari J.Paloheimo -M.Savolainen Ahlaisista hilasivat itsensä kuudennelle sijalle. Nuorisosarjan edustajat Vuotila –Jalaja 35-40v. päätyivät sijalle 20. Kaksikko lähdöt suoritettiin kahtena lähtönä mikä aiheutti mahtavat aallot sekä monelle uintireissun. Näiden melojien lisäksi yksikkö matkoilla suomea edustivat Heikki Vuotila,  Jarkko Jalava, Veijo Simpanen, Jukka Paloheimo ja Pasi Wallin.

Veteraani sarjojen jälkeen oli välipäivä. Silloin syötiin voittajien tarjoamat kakkukahvit ja otettiin osaa  epävirallisiin melontakilpailuun. Matka oli sama kuin veteraanien maratonilla. Alukset olivat kaikki samassa lähdössä niin yksiköt kaksikot kuin nelikötkin.

Tästäkin oli tuloksellisesti hyvää sanottavaa Suomalaisten osalta.

Illalla pidettiin Waxholmenin linnassa viralliset avajaiset .Osallistuvia maita oli 52 . Joukkueitten esiinmarssissa Suomen lippua kantoi Panu Kanniainen. Avajaispuheitten välissä soitti varuskunnan orkesteri meneviä kappaleita hienojen rumpusoolojen säestyksellä lopuksi kunnon ilotulitukset taivaalle.

Seuraavana päivänä alkoi yleisen ja nuorisosarjan kilpailut. Huoltotehtävät vaihtuivat nyt veteraanien kontolle.

Lauantai 27.8 oli vuorossa nuorten miesten yksikkö naisten kaksikko ja miesten yleinen sarja.

Suomalaisilla oli odotukset korkealla. Alkulämmittelyssä J.Väkiparta kuitenkin tiesi ettei kajakki tule kulkemaan toivotulla tasolla . Ruoveden SM kisoissa oireilleet kädet eivät toimineet kunnolla. Jari meloi kuitenkin nuo 42 kilometriä sijoittuen 25:ksi kun osallistujia oli lähes viisikymmentä. Syyt harmittavaan vaivaan selvitettiin ja katseet suunnattin seuraaviin kisoihin.

Samanaikaisesti M-yksiköiden kanssa olivat naisten kaksikot,  jossa oli ensimmäistä kertaa edustus Suomesta.

Naisemme Marja Virtanen ja Kirsi Tuominen saivat tuntea hurjat kisafiilikset ja mahtavat aallokot keskellä kahdenkymmenen kaksikon starttia. Kaikki eivät lähdöstä uimatta selvinneet. Ruotsin neljänteen tilaan yltäneet naispari kuului uimamaistereitten joukkoon. Maratonkisoissa ei hetken mielijohteesta keskeytetä . Suomen tytöt kuuluvatkin myös niihin luottourheilijoihin, joiden suorituksiin luotetaan. Heidän sijoituksensa oli 18.

Ensimmäistä kertaa meillä oli myös naisten lisäksi asettaa juniori edustaja kisoihin. 

Perttu Säynäjäkangas Marjaniemestä. 

Vasta 17 vuotias Perttu meloi vuotta vanhempien sarjassa 16.sijalle.

Seuraavana päivänä 28 sunnuntaina oli vuorossa oli miesten kaksikot ja naisten yksiköt.

Suomea edustivat kaksikoissa Riku Ruokonen- Jari Heinonen ja Vesa Tainio- Jari Kuhno.

Neljänkymmenen parin yhteislähtö puolentoista metrin välein nostatti huikean aallokon ja sitä vaikeutti myös kilpailijoitten yläpuolella pörräävä median helikopteri Ensimmäinen kääntöpoiju oli 500m päässä, joka upposi osittain veden alle kovan taistelun tiimellyksessä. Riku ja Jari ylittivät itsensä ollessaan siinä vaiheessa ensimmäisessä ryppäässä. Huoltojoukotkin saivat rinta rottingilla seurata komeata suomalaismenoa..

Vesa Tainion ja hiihtopuolelta paremmin tunnettu Jari Kuhnon meno oli tuskaista mutta päättäväistä. Vesalla oli alusta asti ongelmia jalkojen puutumisesta. Muuten melonta sujui mallikkaasti.

Meteli oli mahtavaa kantopaikkojen läheisyydessä, sillä kisoja oli seuraamassa radan varsilla noin 15000 henkeä.

Kaksikkokisan voitti suomalaisille tuttu ratamelontapari Englannista Ivan Lawler- Steven Harris. Tämäkin kisa jäi tosi jännittäväksi aivan loppukirin varaan.

Pari Ruokonen-Heinonen oli 17. Ja Tainio –Kuhno 26.

Palkintojen jakojen jälkeen oli illalla ohjelmassa vielä panketti Waxholmenin keskustassa.

Seuraavaksi Jari Heinosen kirjoitus kisasta ja melontakauden kulusta.

Radalta maratonille 1996 - Jari Heinonen

Täyttä sataa Atlantaan –kuului Suomen olympiakomitean teema vuoden 1996 Atlantan olympialaisia lähestyttäessä. Omalta osaltani kausi alkoi toden teolla marraskuun lopulla 1995, jolloin minä, vaimo ja reilun vuoden ikäinen tyttäreni lähdettiin 3 kuukaudeksi Melbourneen, Floridaan. Tänä päivänä kyseinen paikka on edelleen melojien vankassa suosiossa. Vuosi 1996 jää olympiahistoriaan vuotena, jolloin osallistujamaiden omilta olympiakomiteoilta otettiin valintojen määräysvalta pois ja muodostettiin ensimmäistä kertaa osanottajakiintiöt maanosittain. Tämä teki kisoihin pääsemisestä entistäkin hankalampaa, varsinkin eurooppalaisilta melojilta.

Itselläni ensisijainen tavoite oli meloa Atlantassa 1000m kaksikolla yhdessä Jari Väkiparran kanssa. Tappio Sevillan leirillä järjestetyssä valintakisassa parille Kimmo Latvamäki – Petteri Keso murskasi tämän suunnitelman. Osallistuminen Euroopan karsintaan samaisessa Sevillassa neliköllä oli lähinnä kosmeettinen ele vailla todellista mahdollisuutta jatkopaikkaan. Koko talven hyvin harjoitelleena otinkin yhteyttä Ruokosen Rikuun tiedustellen hänen halukkuuttaan lähteä kaksikolla maratonin SM-kisoihin Saarijärvelle ja sitä kautta mahdollisesti Vaxholmiin, maratonin MM-kisoihin. Rikke tietenkin suostui ja lähdimme Saarijärven SM-kisoihin tavoitteena saada paikka MM-kisoihin.

Saarijärvellä, tarkemmin Karstulassa 16.6.1996 valkeni päivä erittäin tuulisena. Matka oli muistaakseni 30km, joka melottiin 10km kierroksina, 5km vastatuuleen ja sama takaisin myötäiseen. Kisaan lähtevillä oli hieman erkanevia strategioita mitä tulee aaltojen torjuntaan. Osa teippasi aukkopeitteen reunat tiukasti, meidän strategia Rikken kanssa oli tehdä riittävän jämäkkä aallonmurtaja kannelle teippiä ja muovia säästelemättä. Viiltovamman uhalla halkaistiin 1,5l juomapullo ja teipattiin sellaisella määrällä ilmastointiteippiä, että sitä varmaan joku vielä tänä päivänäkin poistaa sen kaksikon kannelta. Kisan juoni paljastui ensimmäisen vastatuuliosuuden aikana. Aallonmurtajamme toimi, aukkopeitteen teippausstrategialla liikkeellä olleet pahimmat kilpailijamme Jari Väkiparta – Vesa Tainio sen sijaan olivat upota ja joutuivat melomaan reilusti reitiltä ulos tyhjentämään kajakkinsa. Mekin tyhjensimme jokaisen melotun vastatuuliosuuden jälkeen joten myötätuuliosuus tuli melko kepeästi. Tuloksena suhteellisen ylivoimainen 7 minuutin voitto ja paikka Vaxholmin MM-kisoihin. Koska SM-kisoissa ei ollut yhtään kanto-osuutta noiden vapaavalintaisten tyhjennysten lisäksi, treenasimme Helsingissä pariin otteeseen kantoa. Kanto saatiin jotenkin kuosiin ja 25. elokuuta 1996 lähdimme 40 km:n MM-kisaan Vaxholmissa varsin hyvin valmistautuneina.

25.8.1996 asettauduttiin sitten Ruotsin Vaxholmissa lähtölinjaan, yhteensä noin 40 kaksikkoa, kajakkien väliä noin 1,5 m sivusuunnassa, matkaa 40 km ja ensimmäiseen 90 asteen käännökseen matkaa noin 500m. Edessä oli siis reilu puolentoista minuutin rypistys sata lasissa kurviin, sen jälkeen matkaa enää 39,5 km maaliin. Onnistuimme Rikken kanssa säilymään ehjinä ensimmäisen käännöksen ja 2 km:n kohdalla olleen kantotaipaleen jälkeen aloimme hivuttautua keskivaiheilta kohti kärkeä. Kärki saavutettiinkin ekan pitkän kierroksen aikana, oltiin englannin johtavan Lawler-Harris(ja myöhemmin voittavan) parin peesillä. Tultaessa ekalta pitkältä kierrokselta kantoon, jäätiin jotenkin kaikesta reenistä huolimatta vähän niin kuin telineisiin ja putosimme kärkiryhmästä. Jälkipuolisko matkasta oli kamppailua takaa tulevia vastaan, olimme maalissa 4 minuuttia voittajien jälkeen sijalla 17. Kaiken kaikkiaan kokemus oli aivan mahtava, tätä kirjoitettaessa siitä tosin on jo vierähtänyt yli 15 vuotta mutta mieleen muistuu joukkuehenki, innokas katsomo ja tietenkin itse rankka kisa. Ero normaaleihin siihen aikaisiin rata-jumalanpalveluksiin oli melkoinen.

Itse harjoittelu kevään Sevillan pettymykseen päättyneen olympiakarsinnan ja Vaxholmin MM-maratonin välillä ei mitenkään erikoisesti poikennut aikaisemmasta. Maratonmelonnassa vaadittavat ominaisuudet ovat melko lähellä radalla kehitettäviä ominaisuuksia, ainoa kummajainen on tuo kanto-osuus, joka näinkin notkealle seipäälle aiheuttaa jo kajakista nousemisessa rytmihäiriöitä puhumattakaan itse juoksunopeudesta. Mikäli tämä kirjoitus läpäisi julkaisukynnyksen, kirjoitan lisää itse valmistautumisesta kauteen 1996 aina alussa mainitusta Floridan leiristä alkaen.

Terveisin,
Jari Heinonen

Lopuksi vielä video K2 lähdöstä.

ACR eli ARTIC CANOE RACE 1983-2000

Maratonmelonta kilpailut käydään pääsääntöisesti luonnon vesillä ,virtaavassa vedessä. Kilpailumatkojen vaihdellessa paristakymmenestä yli sadan kilometrin etappeihin. Uusien kalustojen (sukset ) myötä maratoneja on järjestetty myös merellä.

Ensimmäiset maratonkilpailut järjestettiin Lontoossa 1874.Tämä Royal Challence kilpailua järjestetään edelleenkin vuosittain. Vuodesta 1930 lähtien on Espanjassa kisailtu Descenso del Sella Marathon, mikä on yksi värikkäimmistä kisoista ja kerää liki 300 000 katsojaa. Suurimman osaan ottajamäärän on kerännyt Etelä Afrikassa kilpailtava Dusi Canoe Marathon vuodesta 1951 lähtien.

Suomen tunnetuin jokimaraton on ollut 537 kilometriä pitkä ja 137 koskea sisältänyt Artic Canoe Race pitkin länsirajaamme.

Tämä legendaarinen vapaana ja puhtaana virtaava jokireitti Kilpisjärveltä Könkämöenoa pitkin Muonionjokea ja edelleen Tornionjokea Tornioon on Euroopan pisin patoamaton jokiväylä.

Kyseisellä jokireitillä järjestettiin ACR melontakilpailut, jotka parhaimmillaan keräsi melojia eri puolilta maailmaa aina Australiaa ja Etelä Afrikkaa myöten .Mukana maailman mestareita WWR- puolelta ,Etelä Afrikan jokimaraton huippuja, maraton legenda Stefan Gustafsson ,sekä Suomen parhaimmistoa Jussi Riihisen johdolla.

Tapahtumien tukijoina olivat jokivarren kunnat ja lukuisat yritykset. Ensimmäisen ACR:n kustannusarvio oli noin 600000 mk.

Kilpailut uutisoitiin päivittäin samoin urheiluruutu seurasi kisoja ja ohjelmaa lähetettiin 60 maahan. Olipa kisoissa myöhemmin myös koskien kohdalla Anssi Kukkonen selostamassa tapahtumaa.

Kun kilpailijoiden määrä väheni 1990 luvulla otettiin kisaan rinnalle suuren suosion saavuttanutta retkisarjaa..

Artic Canoe Race eli kanoottiralli melottiin 1983-2000.Idea käytävään kilpailuun syntyi neljän tuulen tien matkailuyrittäjät ry:n piiristä vuonna 1982.Hankkeen tarkoituksena oli edistää alueen matkailua ja tehdä Tornionjokea tunnetuksi historiallisena vesireittinä. Teknistä asiantuntemusta hankittiin Suomen Kanoottiliitolta ja Brittein saarilta.

Stephen Bowles entinen öljyporaaja järjesteli ensimmäisen ACR:n. Se oli alusta alkaen pitkä ,kylmä, vaarallinen ja erittäin vaativa kisa. Palkintoina kisassa oli kunkin sarjan voittajalle 10000mk kultaiset melat.

Ensimmäisen kisan jälkeen 1983 syksyllä perustettiin virallinen yhdistys viemään tapahtumaa eteenpäin.

Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Tornion kaupunginjohtaja Hannes Manninen joka palkkasi alusta asti mukana olleen britti melojan Bowles’n projekti johtajaksi. Kilpailun johtajana toimi Heikki Kivinen Muonion liikuntavirastosta.

Kisa aloitetaan Kilpisjärveltä läheltä kolmen maan rajapyykkiä, jossa päättyi lipun nostoon Lapin sodan ja toisen maailmansodan viimeinen taistelu Suomen kamaralla 27.4.1945.

Kisoihin osallistujilta vaaditaan jokaiseen kanoottiin mahdollisen onnettomuuden varalta kellukkeet, retkimuona-pakkaus, korjausteippiä ja makuupussi vaihtovaatteineen. Kannen alle monet teippailivat myslipatukoita, banaaneja, suklaata ym. Myös suojakypärä ja pelastusliivit olivat pakolliset. Juomapullo letkuineen kuului myös välttämättömiin varustuksiin.

(kaksikossa Tapani Krappe/Jarmo Väkiparta)

Kilpisjärvestä lähtevät jäät yleensä vain noin reilua kuukautta ennen kisaa. Kilpailun lähtö tapahtuu aamuyöstä klo 03 Kivisen ampuessa haulikolla lähtölaukauksen.

Tällöin maisemat saattavat ollat vielä tiiviin usvan ja sumun peitossa. Joskus oli jopa pientä pakkasta , mikä sai järven ohueen jääriitteeseen. Nämä olivat ’mukavaa’ lisähaastetta mm Peerakosken laskussa.

Ensimmäisen päivän 70 km:n kohdalla pidetään ½ tunnin pakollinen ruokatauko, jonka aikana moni ehti teipata kolhiintunutta menopeliä ja etsiä jotain pehmuketta istumapuolelle loppupäiväksi, mm Tony Prijon käytti paksua pihviä penkin kovuutta pienentämässä.

Tauon jälkeen on päivän vaikein koski viitosluokan Pättikkäkoski. Sen voi myös ohittaa kantaen kajakin ilman avustusta, mutta silloin saa harmikseen 20 min aikasakon. Moni koki pahan haaverin ja matka keskeytyi ja moni joutui turvautumaan varakajakkiin.

Könkämäenon varrella on vielä monta vaativaa III – IV luokan koskea ennen saapumista Karesuantoon. Tämän 131 km pitkän etapin jälkeen monet joutuvat korjailemaan kanoottejaan, teippaamaan käsiä. Timo Laineen kommentti päivän päättyessä oli, että tulipa harrastettua moniottelua matkan aikana melontaa, uintia, juoksua ja taas melontaa.

(Niko Viljoe)

Seuraavana päivänä matka jatkui pitkin Muonionjokea. Lähdöt ovat yhtä sähäköitä kuin 500 m ratakilpailuissa vaikka edessä on vielä 100 kilometriä. Matkan varrella on vain muutamia III luokan ja yksi IV koski loput kesympiä I tai II

koskia tai nivoja ja sileää osuutta ohi Palojoensuun ,tosin monet kilpailijat saivat sinäkin aikana rakkoja ja hiertymiä käsiinsä. Päivän etappi päättyy Muonioon Harrinivan leirintä alueelle.

Muoniossa vietetään lepopäivä jonka aikana moni korjaili kolhiintuneita menopelejään ja jäseniään kykyjensä ja olosuhteiden mukaan .Metallimies Jari Väkiparta paikkaili käsiään ja itsetuntoaan sanomalla Jarmolle mm ” kunpa en olisi ikinä nähnytkään kajakkia ”. Serkukset meloivat kuitenkin urheasti Tornioon saakka.

(JariVäkiparta/Esa Huova)

Muonion lepopäivän aikana oli kaikenlaista oheisohjelmaa mm palkintojen jakoa, halukkaille koskenlaskua kumiveneellä illalla tanssia ja tietysti ruokailua.

Kolmantena kilpailupäivänä melotaan Muoniosta ensin Saarikosken ja Äijäkosken (IV koskia) läpi jossa rannoilla on

runsas väkijoukko seuraamassa huimapäitten kisaa. Siitä matka jatkuu pitkiä ja uuvuttavia tasaisia pätkiä ja pieniä I ja II luokan koskia eteenpäin Kolariin. Päivän uurastukselle kertyy matkaa 85 kilometriä .Harva jaksaa illalla käydä tutustumassa Pajalaan ruotsin puoleiseen historiaan.

Neljäs päivä Kolarista Pelloon on 81 kilometriä pitkä huikonen Tornion jokea pitkin .Pakollinen tauko pidetään Lappean kansakoululla. Ennen taukoa ohitetaan Kongäsen rautaruukki, joka perustettiin vuonna 1646 ja siitä on säilynyt tähän päivään asti herraskartano rakennuksineen. Pellossa isäntänä toimi liikuntalautakunnasta mestarihiihtäjä Eero Mäntyranta.

Viides melontapäivä Pellosta Aavasaksaan / Övertorneåon Rruotsin puolelle alkaa pitkällä koskiryppäällä; I –III koskia

Svansteiniin asti, missä päivän on pakollinen tauko. Juoksengin jälkeen ylitetään pohjoinen napapiiri.

Päivän vaativin koski Kattilakoski ( III )varsinkin korkean veden aikana. Päivälle kertyy matkaa vain 65 kilometriä..

Viimeinen eli kuudes kilpailupäivä Övertorneåsta –Tornioon on 75 kilometrin mittainen. Sillä on kisan kaksi suurinta koskea Matkakoski syvine honttoineen ja Kukkolankoski ( IV luokkaa ) isoine aaltoineen. Harjoittelua näihin saa III luokan Vuentokoskesta Ylitornion ja Hietaniemen väliltä.

Kaikkein makein koski on Kukkolankoski, jonka rannoilla on satamäärin katsojia katsomassa kilpailijoiden selviytymistä suurista aalloista ja kalastajien lippolaitureista sekä pyörteisestä vedestä.

Loppu osuus onkin enää tasaista melontaa maaliin Tornion keskustaan.

(asijantuntija katsomossa)