maanantai 25. kesäkuuta 2012

Maailman cupin tunnelmia Kööpenhaminasta

Juhannusviikonlopun maratonmelonnan World Cup melottiin Tanskan Kööpenhaminassa. Suomen joukkue oli pieni mutta iskukykyinen. Tulokset olivat erinomaisia.
Mastersit avasivat kisat ja ensimmäisinä tulessa olivat kajakkikaksikot. Jussi Wallin ja Petteri Ehoniemi olivat laatineet taktiikan hyödyntämällä tietojaan radasta, Bagsvaerd-järven syvyyskartasta sekä vastustajiensa profiileista. Aamun suttuinen keli ja tuulen suunta saivat miehet ottamaan G'Powerit käteensä ja lähtemään harakiri- ja pulinataktiikalla kisaan. Wallin ja Ehoniemi latasivat kaikkensa ensimmäiseen 2000 metriin, jonka jälkeen he vetivät kaarteen Z-pyörteitä tuottaen. Mukana roikkuivat kuitenkin vielä kaarteen jälkeen espanjalaiset, tanskalaiset sekä Ruotsin pelottavat Kranz ja Sköldbäck. 2000 metriä ennen kantoa miehien pulinataktiikka sulatti vastustajien psyykettä ja tultaessa ensimmäiseen kantoon Wallin ja Ehoniemi käyttivät massaansa hyväksi ja raivasivat itsensä selkeään johtoon. Kantopaikan jälkeen alkoi taistelu asemista. Kaikkensa antaen pari otti ensimmäisen kansainvälisen voittonsa. 'Melontaalapivuosikymmenten' tapasi väsyneen, mutta selvästi tyytyväisen parin Tanskan matkan jälkeen. "Olen hyvin tyytyväinen, kauden päätavoite on saavutettu ja tehty työ kantoi hedelmää. Osoitimme myös itsellemme, ettemme ole gutteperkkaa," Wallin myhäilee silmiensä alla pussit, jotka kielivät matkan rasituksista. "Voittomme oli minulle mannaa. Olemme kuitenkin vielä raakileita vauhtimme suhteen ja irtiottokyvyssämme on parannettavaa," analysoi Ehoniemi. Miehet sanovat kuin yhdestä suusta: "Istumme lähiaikoina alas ja asetamme tavoitteen ensi vuodelle. Tiedämme tasan tarkkaan, mitä meidän pitää vielä tehdä." Miehiä katsoessa heihin on helppo yhtyä. 
Veijo Simpanen teki yhden elämänsä melonnoista ja nappasi pronssia parantuneella tekniikallaan.
Naisten sarjassa Nina Itkosen panostus harjoitteluun näkyi. Itkonen nöyryytti tukun huippunimiä ja meloi neljänneksi puolisen minuuttia Italian Albertista ja pronssista jääneenä. Nina voitti mm. Ruotsin Mikaela Lindbladin sekä Tanskan Sofie Jörgensenin. Itkonen totesi olevansa hyvin tyytyväinen ottaessaan taas askeleen kohti ehdotonta maailman kärkeä. Italian MM-kisoissa Itkonen on yksi niistä, jotka taistelevat mitaleista. Tanja Jantunen meloi sijalle 18 osoittaen sitkeyttä ja taistelutahtoa.   
Espanja jyräsi miesten sarjoissa. Ivan Alonso tuli näyttämään, kuten myös kaksikoissa Fiuza ja Bouchan.


Masters kuvia
Naisten K1 kuvia
Miesten K1
Naisten K2
Miesten K2

M k2 youtube

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tim Kranz ja Magnus Sköldbäck lähtöviivalle Kööpenhaminaan

Ruotsin kunniakkaan maratonmelontahistorian kovin duo Kranz-Sköldbäck on taas huippukunnossa yhdessä. Pari on ilmoittautunut Kööpenhaminan maailman cupiin mastersien sarjaan. Huhut Malmöstä vellovat lähes huippuvuosien vauhdista. Kranz ja Sköldbäck ovat voittaneet K2-sarjan EM-kultaa vuonna 1997 sekä Vaxholmin kotikisoissa legendaarisen MM-hopean. Sköldbäckin meriittilistalla on myös MM-pronssi Australiasta vuodelta 1992. Parina oli silloin nykyinen Pohjoismaiden paras surf ski -meloja Tommy Karls.

Kranz ja Sköldbäck ovat tunnettuja luunkovasta melonnastaan. He eivät anna tuumaakaan periksi ja maksavat koiruudet takaisin kolminkertaisesti. He ovat syöttäneet karvasta kalkkia monille huippumelojille, myös suomalaiset ovat olleet nöyryytettävinä. Kaiken kruunaa Sköldbäckin naamalla oleva virne, joka ei hyydy edes loppukirissä.

Vaikka pari Kranz-Sköldbäck uhoaa hyvää kuntoa ja näyttämisen halua, Suomella on heittää heitä vastaan lähes yhtä taktinen pari. Wallin-Ehoniemi lähtee haastamaan ruotsalaisia kovat mielessä. Sen minkä pojat vauhdissa häviävät, he yrittävät taktiikassa voittaa. Odotettavissa on yhteenotto, mutta millainen, sitä 'melontaaläpivuosikymmenen' jää sormet syyhyten odottamaan. Wallin toteaa: "Kunnioitamme vastustajiamme sekä heidän saavutuksiaan ja olemme vaikuttuneita niistä. Olen aina hävennyt näille miehille. He ovat pyyhkineet minulla lattiaa. Mutta nyt olen taas kerran valmis kohtaamaan heidät ja jos saan pataan, teen sen saappaat jalassa." Ehoniemi nyökyttelee vieressä taistelutahtoa uhkuen. Miehet ovat selvästi valmiina. Wallin onkin lähdössä viimeistelyleirille Viroon. "Aion ottaa viimeistelyn lähinnä levon ja rentoutumisen kannalta. Uskon, että vauhti kasvaa, kun mielikin lepää." Wallin toteaa.