keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Maratonmelonta tänään

Maratonmelonta ei tarjoa kovinkaan usein yllätysvoittajia. Tämä vanha klisee tulee mieleen, kun seuraa, mitä lajissa tällä hetkellä maailmalla tapahtuu. Jos joku saavuttaa valtavan kunnon ja itseluottamuksen sekä menestystä, niin menestys poikii menestystä. Espanjan mestaruusmaratonin vei nimiinsä muuan Manuel Busto Fernandez. Mies, joka on muka jo lopettanut pari kertaa. Busto on kohonnut lajilegendan asemaan ja jopa asemaan, jossa on valta päättää, mitä tekee ja mihin osallistuu ohi Espanjan liiton herrojen ja valmentajien. Esimerkkinä käy viime vuoden MM-kotikisat Banyolesissa. Busto panttasi viimeiseen saakka päätöstään, osallistuuko vai ei. Manuel osallistui ja sai pettymyksekseen hopeaa, koska töpeksi viimeisellä kannolla. Kuriositeettina mainittakoon eräästä viime vuoden haastattelusta, jossa Bustolta kysyttiin, miksi et melo ratamatkoja, niin Busto sanoi niitä meloneensa nuorena ihan riittämiin ja saaneensa juniorien arvokisamitalinkin, mutta koska ei tahtonut päästä 1000 metrin time trialia alle 3.30 kuin myötätuuleen, hän päätti keskittyä jokimaratooneihin ja maratonmelontaan ylipäätään. Muutenkin Asturian Villaviciosassa, jossa hän asuu, on luonnollista meloa nimenomaan pitkän matkan kisoja. Niissä miehet punnitaan.
Kansainvälinen Kanoottiliitto on lanseerannut tälle vuodelle kansainvälisten jokimaratonien maailman cupin hiihdon pitkien matkojen maailman cupin malliin. Mukana on kuuluisia jokimaratoneja ympäri maailmaa. Esimerkkeinä käyvät mm. Dusi Etelä-Afrikassa, Rio Negro Argentiinassa, Devizes to Westminster Iso-Britanniassa, Descenso del Sella Espanjassa, Liffey-joen laskeutuminen Irlannissa, Krumlovsky maraton Tsekissä ja Murray-joen laskeutuminen Australiassa. Tällä hetkellä jaettua johtopaikkaa pitää, kukas muukaan kuin Manuel Busto.
Kauden ainut ns. ICF-maratonin maailman cup pidettiin juhannusviikonloppuna ensi vuoden MM-näyttämöllä Roomassa. Voittajaksi meloi viime vuoden maailmanmestari Benjamin Brown, jolla on selkeästi ainekset nousta lajin hallitsijaksi tällä hetkellä. Muut mitalit menivät Tsekin kokeneille sotaratsuille, Petr Jamborille ja Tomas Jezekille, jotka voittivat kaksikkokilpailun seuraavana päivänä. Jambor ja Jezek ovat nousseet välittömällä asenteella ja hurtilla huumorilla maratonmelontaväen suosikeiksi yli kansallisuusrajojen. Nähtäväksi jää, ketkä juhlivat Ranskan EM-melonnoissa. Brown, Jambor ja Jezek ovat vahvoilla, mihin sitten osallistuvatkin. Herroja kiinnostaa, viitsiikö Busto lähteä vielä kerran. Lajin piirissä huhutaan myös Bustoa ennen dominoineen Ivan Lawlerin paluusta. Lawler meloi keväällä valtavan ajan yhdessä Brownin kanssa Devizes to Westminster -maratonilla. Miehet saivat myös EM-paikan maan karsinnoissa. Lawler on pitänyt kunnostaan huolta ja harrastanut surf ski -melontaa 2001 päättyneen kansainvälisen maratonuransa jälkeen. Hän on myös seurannut ratamelontaa aitiopaikalta selostaessaan Eurosportilla melonnan arvokisoja. Vanha stara testasi 10km:n time trialin ja löi pöytään kadehdittavan 43 minuutin ajan neljällä käännöksellä. Jää nähtäväksi, palaako maestro vielä viivalle.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Jokimaraton Lieksan Ruunaankoskilla 1988

Aloitin jokimaratonien SM-kilpailut Noormarkunjoella vuonna 1987. Osallistuin 18-vuotiaiden sarjaan 16-vuotiaana. Treenasin ankarasti Kotilehdon Jukan kanssa koko syksyn pitkiä lenkkejä. Sijoitukseni oli karvaasti neljäs. Päätin maalissa katsoessani Ruokolahden Jannen, Kuusiston Markun ja Kotilehdon Jukan ilakointia mitalisteina, että en suostu enää jäämään neljänneksi jokimaratoneilla. Asetin tähtäimeeni vuoden 1988 jokimaratonin SM-kilpailut Lieksassa.
Ruunaankosket kuulostivat pelottavilta ja koska Eurassa ei ole isoja koskia, aloin harjoitella Pyhäjärven aallokoissa kovissa myrskyissä. Harjoittelin kuin hullu. (Tosin harjoittelussa ei ollut paljoakaan järkeä harjoituksellisesti). Sain lainaksi Väkiparran Jampun Sella K1:n kisaan. Ajoimme raumalaisen nousevan melojan Huovan Esan kanssa läpi Suomen Lieksaan.
Psykologinen sodankäynti ennen jokimaratoneja oli kovaa. Riihisen Jussi katseli Väkiparran Jarin K1:stä (maratonkajakkeja kutsuttiin piikeiksi) ja sanoi: "Piikillä et pystyssä pysy. Sie kaadut!" Riihisessä oli ennustajan vikaa, sillä Väkiparta kaatui. Riihinen veti itse WWR:llä ja voitti näytöstyyliin.
Lähtö tapahtui joltakin järveltä ja pääsin irti pahimmasta vastustajastani Ruokolaisen Jannesta. Ruokolaisen WWR oli K1:stäni hitaampi seisovassa vedessä. Ajattelin: "Voi tätä onnen päivää, minä johdan." Ensimmäisten koskien tullessa Ruokolainen ampui ohitseni ja jäin haukkomaan happea masentuneena. Jollain tavalla sain pidettyä piikkini pystyssä koskissa ja tulin hopealle. Iloitsin myös Huovan Esan hopeasta yleisessä sarjassa. Paluumatkalla länsirannikolle Esa totesi: "Alan harjoitella". Ja kun miettii Esan uraa, hän taisi totisesti alkaakin harjoitella. Minä ajattelin: "Ensi vuoden jokimaratonin SM-kilpailut ovat Sallan Naruskassa ja Ruokolainen siirtyy yleiseen sarjaan. Silloin on minun etsikkoaikani."


JW

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kansainvälisten kilpailujen ongelmat

Suomalaiset maratonmelojat eivät ole tyytyneet kilpailemaan pelkästään kotoisilla vesillä, vaan ovat vuosien saatossa osallistuneet kansainvälisiin koitoksiin vuosien saatossa. Jokimaratonien klassikossa, Descenso del Sellassa, on nähty suomalaisväriä nelisen vuosikymmentä sitten. Seuraavat kansainväliset kosketukset tapahtuivat Arctic Canoe Racessa 1980-luvulla sekä Englannin klassikossa Devizes to Westminster. Oikeastaan 2007-2009 tapahtunut kolmen vuoden suomalaismelojien Sella-projekti palautti suomalaiset jokimaratonien haastavaan maailmaan. Tosin unohtaa ei sovi joidenkin suomalaisten osallistumista Etelä-Afrikan leireillään joihinkin jokimaratooneihin. Sen sijaan aktiivisempaa on ollut osallistuminen maratonmelonnan mm-kilpailuihin ja maailman cup -tapahtumiin aina vuodesta 1988 alkaen.
Kansainväliset kilpailut ovat toimineet motivaattoreina, mutta toisaalta ne ovat vieneet intoa pois joiltakin melojilta. Kansainvälisissä melontakilpailuissa ei harrastella, siellä on tosi kyseessä. Vastassa on sitoutuneita, ammattimaisesti harjoittelevia huippukuntoisia kovaluonteisia taistelijoita, joita vastaan ei ole mitään jakoa pelkällä harrastelulla. Suomen olosuhteet poikkeavat huomattavasti muiden maiden vastaavista. Ne poikkeavat jopa muiden Pohjoismaiden olosuhteista. Monta kertaa suomalaiset ovat ihmetelleet, miten jotkut voivat meloa niin lujaa niin kauan. Suurin syy taitaa olla harjoittelu ja harjoittelu ja harjoittelu. Hien määrää ei lasketa, mutta ilman hikeä peesiaallot karkaavat. Melontaharjoittelu ei ole ylimaallista salatiedettä. Se on urheilua. Nykyään Internet tarjoaa ikkunoita monen huippumaratoonarien arkipäivään. Valmennustietouttakin ollee jo riittävästi. Enää tarvitaan niitä, jotka uskaltavat ja pystyvät tarttumaan haasteeseen. Kenties näemme vielä suomalaisen huippumaratoonarin. Olisihan se hienoa, jos nimilistaan Gustafsson, Lawler, Nielsen, Busto, Martinez, Merchan, Fiuza, Stott , Alonso, Gunnarsson, Hemmings, Csay jne. voisi lisätä suomalaisen nimen. Toisaalta jokaisen suomalaisen melontaura on arvokas ja ainutlaatuinen. Oli sitten kansainvälinen kärkimeloja tai se takalaineen taavi, joka laittaa itsensä likoon omista lähtökohdistaan käsin.


JW