lauantai 16. helmikuuta 2013

Dusi 2013 - Etelä-Afrikan jokimaratonien suurin ja kaunein

Uusi maratonmelojasukupolvi on noussut Etelä-Afrikassa. Kolmepäiväisen Dusi-maratonin voittoon yllättäen meloi 23-vuotias Lance Kime, joka löi maailman parhaan all around -meloja Hank McGregorin runsaalla neljällä minuutilla. Pronssia sai kaksi ensimmäistä päivää vienyt Sbonelo Zondi. Viime vuoden voittaja, Dusi-spesialisti Andy Birkett, jätettiin tylysti neljänneksi. Maratonin maailmanmestari K2-sarjassa vm. 2008 Ant Stott oli kuudes ja kaksikkokaveri Cam Schoeman kahdeksas. Shaun Rubenstein mustana hevosena päätyi sijalle 15.

Kilpailu oli jo pedattu Sbonelo Zondille, mutta kohtalo päätti toisin. Zondi olisi ollut ensimmäinen musta voittaja Dusin historiassa, mikä kiinnosti kovasti Etelä-Afrikan mediaa. Sankaritarina Pistorius-uutisoinnin ohessa olisi tehnyt hyvää eteläafrikkalaisilla urheilusaiteilla. Zondi kaatui koskessa ja menetti jo selvältä vaikuttaneen voittonsa. McGregor myönsikin, että uudet tähdet Kime ja Zondi sekä Birkett ovat niin uskomattoman kovia melojia, että heidän käsiinsä voi luovuttaa huoletta Etelä-Afrikan maratonmaineen puolustamisen tulevaisuudessa.

Naisten sarjan voitti Lancen sisko Robyn Kime. Kimen sisarukset lienevät maailman nopein velisiskomelojapari.

Dusi Canoe Marathon on vaikea jokimaraton. Joki virtaa kovaa ja kilpailu pitää sisällään useita 3-vaikeusasteen koskia. Lisäksi kantopaikat ovat pitkiä ja mäkisiä. Taitavuus korostuu juoksu- ja melontavoiman ohessa. Esimerkkinä kilpailun vaikeudesta voi pitää vaikkapa sitä, että melontavoimaltaan maailman maratonkärkeä edustavat Tsekin Adam ja Odvarko jäivät pitkästä paikallisissa olosuhteissa leireilystä huolimatta statistien rooliin. 'Melontaalapivuosikymmenten' on käynnistämässä omaa Dusi-projektiaan, jonka tarkoituksena on saada ehta suomalainen jokimaratoonari näyttämään, miten Dusissa vedetään Finnish stylella. Kenties jo ensi helmikuussa tärähtää.

    
Lisätietoja löytyy osoitteesta www.dusi.co.za

    
TIIVISTELMÄ TULOKSISTA
    
UNLIMITED Dusi KANOOTTI MARATHON - KOLMAS PÄIVÄ

    
YLEINEN
    
1.Lance Kime (U23) 2:15.38 8:00.29
    
2.Hank McGregor 2:17.43 8:04.38
    
3.Sbonelo Zondi 2:22.07 8:05.50
    
4.Andy Birkett (U23) 2:19.58 8:09.17
    
5.Thulani Mbanjwa 2:20.46 8:13.11
    
6.Ant Stott 2:27.25 8:27.52
    
7.Jason Graham 2:23.45 8:28.44
    
8.Cam Schoeman 2:26.02 8:30.59
    
9.Jacques Theron 2:23.43 8:34.40
    
10.Zonele Nzuza 2:26.48 8:36.46
    
11.Siseko Ntondini (U23) 2:25.29 8:38.41
    
12.Loveday Zondi 2:28.45 8:38.42
    
13.James Nopeus (U23) 2:21.40 8:38.47
    
14.Gavin Shuter (U23) 2:25.53 8:39.06
    
15.Shaun Rubenstein 2:25.03 8:42.00
    
16.Lucas Mthalane 2:25.08 8:42.00
    
17.Mmeli Cele (U23) 2:24.04 8:43.18
    
18.Murray Starr (U23) 2:30.15 8:43.36
    
19.Travis Wilson (U18) 2:30.23 8:43.36
    
20.Nhlanhla Cele 2:25.46 8:44.38

    
NAISET
    
1.Robyn Kime (U23) 2:36.56 9:07.16
    
2.Abby Adie 2:34.37 9:21.30
    
3.Jen Theron 2:40.37 9:40.55
    
4.Hilary Pitchford 2:42.53 9:43.17
    
5.Bianca Haw (U18) 2:46.07 9:49.07

    
U23 NAISET
    
1.Robyn Kime 2:36.56 9:07.16
    
2.Jenna Ward 2:50.14 10:40.49
    
3.Brittany Petersen 2:53.19 10:48.56

    
U18 TYTÖT
    
1. Bianca Haw 2:46.07 9:49.07

    
U23 MIEHET
    
1. Lance Kime 2:15.38 8:00.29
    
2. Andy Birkett 2:19.58 8:09.17
    
3. Siseko Ntondini 2:25.29 8:38.41

    
U18
    
1.Travis Wilson 2:30.23 8:43.36
    
2.Damon Leima 2:32.22 8:51.44
    
3.Tyler Wilson 2:36.38 9:14.08