Saksalaiset isojen miesten malleina

Suomalaiset yli 90 kiloa painavat maratonmelojat ovat vuosikausia tuskailleet isojen kehojensa sopimattomuutta pieniin kapeisiin kilpailuvälineisiinsä. Ei ole helppoa kiskoa lonkat kiinni kajakin kyljissä maratonkilpailuja. Kajakin paine lonkissa tukkii myöskin herkästi tärkeitä hermoratoja ja estävät veren normaalia virtaamista alaraajoihin, mikä aiheuttaa jalkojen puutumista aina tunnottomuuteen asti. Kantopaikalla jalat eivät kannakaan ja eteneminen muuttuu itselle tuskalliseksi mutta ulospäin humoristiseksi. Jokimaratoneilla on masentavaa jäädä kiinni kivikkoon, kun kevyemmät kilpakumppanit lentävät kivien yli vailla pienintäkään pohjakosketusta. Sileän veden maratonilla ottaa päähän, kun kevyemmät, itseään huonommat melojat roikkuvat leikitellen tsunamimaisella peesiaallolla, ja taas vastavuoroisesti näiden alle 90-kiloisten keijukaisten peesiaalto tuntuu lähinnä vitsiltä. Motivaatiota ja itseluottamusta syö myös se, kun pienetkin aallot tulevat syliin kajakin uidessa melkein pinnan alla.

Petteri Ehoniemi ja Jussi Wallin pohtivat kyseistä ongelmaa vuonna 2003 ajaessaan Bergeniin maratonmelonnan maailman cupiin. Kajakiksi miehet olivat valinneet Plastexin K2 Thunderin, joka oli parhaimmillaan, niin kuin monet muutkin kaksikot, alle 180-kiloiselle miehistölle. Miesten massa huiteli märillä vaatteilla ja meloilla lähes 200 kilossa. Ehoniemi ja Wallin olivat tottuneet olemaan maratonpiireissä niitä isoimpia kavereita, mutta rannalla ennen lähtöä miehet menivät sanattomiksi - kerrankin. Uudenmallista kajakkiaan Neumann Cometia tuunasivat lähtökuntoon kaksi miestä, joiden rinnalla Ehoniemi ja Wallin näyttivät lähinnä avaimenperiltä. Saksalaiset yli kaksimetriset ja toista sataa kiloa rasvatonta lihaa sisältävät Marc Westphalen ja Falk Zimmermann siinä valmistautuivat lähtöön. Westphalen oli lentänyt suoraan Duisburgin ratamelonnan maailman cupin Saksan nelikköjoukkueesta kiskomaan maratonia kaverinsa Zimmermannin kanssa. Suomalaiset eivät saaneet silmiään irti saksalaisista alfauroksista.

Startissa Saksan pojat lähtivät kuin kuppa Töölöstä. Lopputuloksissa he saavuttivat uskomattomasti pronssia Unkarin ja Espanjan vanavedessä, vaikka kantopaikat olivat heille tervanjuontia. Ehoniemi ja Wallin eivät olleet nähneet ennen mitään vastaavaa ja päättivät jatkaa uraansa. Wallin tilasi saman tien Willy Neumannilta isoille miehille sopivan kajakin ja miehet päättivät, että seuraavan vuoden MM-maratonilla maailman cupin 13. sija paranee. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja loppukesän Tampereen SM-maratonilla Ehoniemen välilevy pullahti kesken kaksikoiden kultataistelun. Petteri Ehoniemellä alkoi viiden vuoden taistelu selkänsä melontakuntoon saamiseksi.  Wallin aloitti oman korpivaelluksensa yksikkömaratonmelojana törmäten vuosi toisensa jälkeen isojen miesten ongelmiin.

Vuonna 2007 Wallin tutustui Descenso del Sellassa jättiläismäiseen tshekkiin - Petr Jamboriin. Jambor painoi niin ikään yli 100 kiloa ja meloi matalassa Sella-joessa kaksikossa kuin vimmattu. Jambor saavutti urallaan arvokisamitaleja maratoneilla helmenä Singaporen kajakkiyksiköiden MM-hopea Hank McGregorin kuitatessa toisen maailmanmestaruutensa. Isoilla miehillä oli ja on siis sittenkin lajissa toivoa.

Sittemmin välinevalmistajat ovat vastanneet huutoon ja valmistaneet entistä kantavampia yksikkökajakkeja. Esimerkiksi Nelon Moskito ja Zasteran Sprinter kantavat yli 110-kiloisia urheilijoita. Tshekin miesvuori Josef Dostal voitti vuoden 2014 MM-kultaa 1000 metrillä 113-kiloisena. Enää Ehoniemi ja Wallin eivät jaksa huolestua, vaikka vaa'at huutavat hoosiannaa kolminumeroisten vartaloiden alla.