Otteita vuoden 1968-69 Lahden melontamaratonilta.

Lahden 6. Melontamaraton kauhottiin Joutjärvellä kohtalaisissa olosuhteissa. Kilpailun loppuvaiheessa tuuli kehitti pientä aallokkoa, josta ei kuitenkaan ollut haittaa melojille .Vanajaveden Vesikkojen Jarmo Juppala voitti maratonin varmaotteisesti ja sai samalla ensimmäisen kiinnityksen kiertopalkintoon.

Kilpailun lähtöryntäyksessä oli mukana 23 melojaa joista 4 keskeytti .Ensimmäinen kilometri vedettiin rajusti kohti ensimmäistä käännelippua kahdessa eri peesauskiilassa .Ryhmät tavoittivat käännekohdan melkein samanaikaisesti ja ulkolaineella ollut Markku Taivainen joutui tönimisen kohteeksi, jolloin hänen melontansa keskeytyi hetkeksi. Ensimmäisen kierroksen täyttyessä putosi Hämäläinen kärkiryhmästä ja kolmannella kierroksella oli Hannu Korjulan vuoro. Neljännellä kierroksella Leo Kaukiainen tipahti kärkikolmikosta, jonka nyt muodostivat Unto Elo, Torbjörn Blomqvist ja vetolaineella melova Jarmo Juppala Viidennellä kierroksella Hannu otti kovan kirin, jolla hetkessä tavoitti neljäntenä melovan Kaukiaisen. Viimeisen kierroksen alkaessa Jarmo Juppala kehitti eniten kierroksia melanpyöritykseen ja jätti Bloqvistin taakseen. Unto Elo oli kolmantena ja Leo Kaukiainen säilytti neljännen tilansa, sillä Hannu Korjula joutui käymään lähimmässä laiturissa riisumassa kiristävän aukkopeitteen vyötäisiltään.

C-luokan mestariksi selvisi yllättäen Vesa:n Reijo Laukkanen, joka monen vuoden tauon jälkeen kokeili kestävyyttään hyvällä menestyksellä. Reino Kivinen meloi viimiset kierrokset nopeimmin jättäen Harri Salinin ja Kalevi Vuorion taakseen. Poikien kympillä voittaja oli Kari Markkanen.

C-1 Voiton kauhoi Rudolf Närjänen.

Vuoden 1969 melontakauden päätöskilpailu Lahdessa Joutjärvellä suoritettiin kahdessa osassa.

Lauantain kilpailu Möysän suoran voitti Hannu Korjula Markku Taivaisen tiiviissä tuntumassa.

C-1 puolella isännöi Rudolf Närjänen Grönlundin veljesten seuraamana.

Sunnuntaina melottiin pitemmät matkat ( 10000m)

Kauden päätöskilpailut melottiin perinteisesti Joutjärvellä Vesisamoilijoitten järjestämänä..

Voimakas tuuli ja aallokko haittasivat melontaa koko kilpailujen ajan. Joutjärven pohjoiskaarteen sivuaallokko aiheutti useita kaatumisia ja kanoottien yhteenajoja. Lahtelaiset menestyivät kilpailuissa parhaiten saavuttamalla kolme kajakkivoittoa Heikki Mäkelän (A-lk),Kalevi Vuorion (C-lk) ja Eija Ryypön (N) ansiosta.

Irma Aholin kaatui Joutsaaren kohdalla johdettuaan naisten 5000metrin melontaa lähes puoleenväliin saakka. Tästä siiirtyi johtoon Canoan Margareta Blomqvist VeSa:n Eija Ryypön seuratessa peesissä. Loppusuoran auetessa (500m) Ryypön rivakampi melan pyöritys alkoi tuottaa tulosta, ja loppukirissä Eija oli 14 sekuntia nimekästä vastustjaansa nopeampi.

Alla kuva vuosikirjasta 1969 Voittajia ja voitettuja: Vasemmalta Lasse Grönlund (C-1), Timo Grönlund(C-1), Rudolf Närjänen(C-1), Hannu Krjula(K-1), Stig Fredriksson(K-1), Markku Taivainen (K-1)

Onnittelut

Maratonmelojat onnittelee Minna ja Tommi Ritalaa tänään syntyneen pojan johdosta. Toivottavasti tulemme näkemään seuraavankin sukupolven näytöksiä kisoissa.

Kimmo Latvamäki

Uran alkuvuodet

Vuonna -85, kauan on aikaa siis, siitä kun Latvamäen poika aloitti melontaharrastuksen. Muistaakseni homma lähti siitä alulle, kun Ruovedellä alkoi melontakoulutoiminta Ruoveden kanoottipurjehtijoiden pitkän hiljaiselon ja aallonpohjan jälkeen.

Raimo Pihlava ja Pentti Sahi oli melontakoulussa vetäjinä ja mukana oli myös seuran alkuperäinen jo edesmennyt vuodesta 1930 puheenjohtajana aloittanut Tuomas Vinha. Mukaan menin joidenkin kavereiden kanssa ja alkuun melonta oli kivaa leikkiä ja puuhastelua kavereiden kanssa. Melontailta oli kahdesti viikossa kesän ajan. Mukana oli myöhemmin melonnassa menestyneitä ainakin Marko Vasenius ja lisäksi oli muutamia, jotka lopettivat melonnan nuoruusvuosina.

Kilpailu toimintaan en parina ensimmäisenä vuotena osallistunut ja ensimmäinen kilpailuni oli muistaakseni vuonna 1987. Siitä hetkestä lähtien kilpailuja kävin tasaiseen tahtiin ympäri Suomea. Menestys ei ollut aluksi kovin hyvä. Ehkäpä tähän syynä oli fyysiset ominaisuudet eli lähinnä pieni koko samanikäisiin nähden.

Muistan hyvin yhteistreenit, joita porukalla Ruovedellä tehtiin. Porukkassa treenattiin ja muistan kun alkuaikoina en pysynyt muiden vauhdissa vaan vetelin omaa tahtia muiden perässä. Tästä en onneksi lannistunut, vaan jaksoin sitkeästi treenata hitaammasta vauhdista huolimatta.

Raimo Pihlavan johdolla harjoittelin nuoresta alkaen ja muistan hyvin, kun Rami kysyi kotipihassaan kajakkeja pakatessa vuonna 1989 ennen ensimmäistä ulkomaanleiriä: ”Kimmo, oletko valmis harjoittelemaan kovaa”? Nopean miettimishetken mietittyäni vastasin myöntävästi. Sitten lähdimme Tanskaan leirille pariksi viikoksi.

Juniorivuosina menestys parani vuosi vuodelta, kun fyysiset ominaisuudet alkoivat tasoittua ja harjoittelun vaikutus alkoi näkyä. Enää ei pelkällä isolla koolla pärjännyt ja tehty harjoittelu vaikutti eniten. Ensimmäisen SM-kullan nuorten sarjassa sain 14-vuotiaana pitkällä matkalla Lahden silloisissa Palma-kisoissa. Seuraavana vuonna pääsin ensimmäistä kertaa edustamaan Suomea Maribon PM-kisoihin, jossa mitalitili aukeni K-4 sarjassa.

Juniorivuosina valmennusohjelman teki Rami ja ulkomaanleireillä usein oli Risto Lehtinen paikalla ja hän seurasi harjoittelua leireillä. Juniorivuosien paras saavutus oli 1994 junioreiden MC-kilpailun voitti K-1 500m:llä Hollannin Harkstedessä. Samassa finaalissa meloi mm., Emilio Merchan ja Zoltan Kammerer. Vuonna 1994 ei järjestetty MM-kisoja, joten MC-kilpailu oli periaatteessa MM-kisoja vastaava tapahtuma, joissa kaikki olivat mukana. Edellisenä vuonna Tsekin MM-kisoissa oli ensimmäinen finaalin ulkopuolelle jäänyt meloja. Myöhemmin kisan voittanut valkovenäläinen Vladislav Degtiarov hylättiin dopingin käytön takia.

Juniori-iässä kilpailin myös hiihdon puolella, mutta lajiharjoittelu meni lähinnä melonnan ehdoilla. En paljoakaan kilpaillut hiihdossa viimeisinä junnuvuosina.

Seniorivuodet

Vuosi 1995 oli ensimmäinen vuosi seniorisarjassa, tosin vielä juniorina osallistuin 1994 Milanon MC-kisaan seniorisarjassa. Ensimmäisenä seniorivuonna kierrettin MC-kisoja ja päätähtäin oli Duisburgin MM-kisat, mutta palkintopallisijoituksia ei vielä silloin tullut. Syksyllä Jorma Lehtosalosta tuli uusi valmentajani.

Olympiavuosi 1996 oli uran siihen mennessä tärkein vuosi. Olin lokakuusta 1995 armeijassa ja syksy kului armeijassa. Talvella pääsin hyvin leireilemään ja Petteri Keson kanssa melottiin keväällä Sevillan karsinnoissa K-2 500m ja 1000m. Olympiapaikkaa ei tullut, kun 1000metrillä putosimme finaalista ja 500m:llä olimme muistaakseni seitsemänsiä neljän saadessa paikan. Olympiakarsintojen jälkeen kävimme kaksi MC-osakilpailua, joista irtosi uran ensimmäinen MC-voitto K-2 200 metriltä Unkarin Szegedissä. Pari viikkoa myöhemmin Tsekin Racicessa voitin 200m myös yksiköllä ja kaksikolla uusimme voittomme Petteri Keson kanssa. Ikävä asia kaudesta oli, kun Petteri Keso ei enää jatkanut kauden jälkeen melontaa, vaan asetti opiskelun etusijalle. Jälkeenpäin olen monesti miettinyt, kuinka kaksikko olisi tulevissa kisoissa kulkenut. Vielä tähän päivään mennessä en ole kokenut yhtä helppoa melontaa kaksikossa, kun se Keson Peten kanssa oli!

Pihlavan Ramin kanssa asetettiin päätavoitteeksi vuoden 2000 Sydneyn Olympiakisat. Välivuosina oli MM-kisat ja MC-kisat, joissa käytiin vaihtelevalla menestyksellä. Harjoittelu tähtäsi 500m:lle, mutta silti 200m kulki parhaiten! Välivuosien MM-kisoissa parhaaksi sijoitukseksi tuli 4. sija yksikön 200m:llä Kanadan Darthmountissa 1997 ja Milanossa 1999. Milanon MM-kisoissa oli myös Olympiakarsinta. Olympiapaikan sain B-finaalin sijoituksella. A-finaali jäi välierässä 0,04 sekunnin päähän Norjan Knut Holmannille hävinneenä.

Vuosi 2000 oli tärkeä ja alkukausi meni hyvin. Szegedin MC-kisassa oli 500m:llä viides lähes kaikkien Olympiafinalistien ollessa mukana. Itse Olympiakisoissa kisa katkesi välierään. Kunto ei ollut sellainen kuin alkukaudesta eli en onnistunut pääsemään ihan huippukuntoon Sydneyssä.

Koko ajan tähän asti oli Ruovedellä tiukka treeniporukka, jossa olivat loppuun asti Lauri Palmroth ja Marko Vasenius. Mukana olivat myös Miika Perden ja Tero Ollikainen. Monesti Ruovedellä pidettiin ”leiriä” muullakin treeniporukalla, johon kuului mm. Viron Hain Helde, Jani Krappe ja Pitkäsen Pete.

Raimo Pihlava

Kuten jo aiemmin kirjoitin oli Raimo Pihlavassa merkittävä osuus urallani. Jo alkuajoista lähtien hän hoiti valmennuksen ja myöhemmin hän keskittyi huoltopuoleen yhdessä vaimonsa Leena Pihlavan kanssa. Rami osti pelit ja vehkeet, jotta pystyi kuljettamaan kaluston ympäri Eurooppaa kisoihin ja leireille. Asuntoauton Rami hankki joskus 90-luvun loppupuolella. Asuntoauto oli hyvä tukikohta kisareissulla, kun aina ei joka paikassa ollut paikat kovin hyvät lähtöjen välissä odotteluun. Monet kisaruoatkin tuli autossa syötyä Leenan laittamaa sapuskaa, eikä tarvinnut välittään kisajärjestäjien joskus epäsopivista ruoka-ajoista. Ramin panostus hommaan oli kokopäivätoimista ja hän antoi kaikkensa, jotta homma toimisi ja että meillä olisi hyvät olosuhteet harjoitteluun. Leenalla oli iso rooli porukan emäntänä ruokahuollosta vastaavana.

Ramin uran varrella ajetut ajokilometrit olivat huimia. Enimmillään ajoa tuli kaksi Sevillan reissua+ muut leirit ja kisamatkat.

Lyhyesti voin sanoa, että ilman Raimo Pihlavan panostusta hommasta ei olisi tullut mitään! Hänen panoksensa ei vaikuttanut pelkästään minuun tai vain muihin ruoveteläismelojiin, vaan koko maajoukkue hyötyi hänen työstään. Tämä työ kantaa hedelmää vielä näinäkin aikoina.

2000-luku

Sydneyn Olympiakisojen jälkeen Raimo Pihlava jättaytyi lähes kokonaan pois kalustokuljetuksista. Tosin hänen kalustollaan muutamia kisoja käytiin, ilman hänen itse mukana oloaan.

Valmennussuhde Jorma Lehtosalon kanssa jatkui edelleen ja tavoitteeksi asetettiin Ateenan Olympiakisat 2004. Kuten aiemminkin oli välivuosina MM-kisat ja myös EM-kisat MC-kisojen lisäksi.

Paras menestys ennen Ateenaa tuli vuonna 2001 Poznanin MM-kisoissa. Siellä olin 200m:llä 5. ja 500m:llä 6.

Olympiakarsinnat vuonna 2003 eivät tuottaneet Olympiapaikkaa, joten sitä piti hakea seuraavana vuonna. Kisojen jälkeen pitkä valmennusssuhde Jorma Lehtosalon kanssa päättyi ja uusi valmentajani oli Bela Pavelka.

Itse Olympiakarsintaan keväällä 2004 en voinut osallistua sairastelun takia, mutta onneksi Suomi sai ns. villin kortin 2003 MM-kisojen B-finaalin sijoituksen perusteella. Onneksi pääsin kesällä hyvään kuntoon voittaen sisäisen maakarsinnan ja lähtökohdat huomioon ottaen sijoitus 13. Ateenassa oli hyvä. Belan tulo valmentajaksi toi uutta kipinään ja varsinkin kestävyys- ja tekniikkapuolelle tuli parannusta.

Olympiakisojen jälkeen tavoitteeksi asetettin 2008 Olympiakisat, jotka lopulta jäivät käymättä.

Vuonna 2005 olin hyvässä kunnossa ja EM-kisoissa tuli 200m:llä pronssia Poznanissa. Valitettavasti MM-kisat Zagrebissa eivät menneet yhtä hyvin kuin EM-kisat, joten niistä ei sen enempää. Samana syksynä hain opiskelemaan poliisikouluun, jonne pääsinkin. Opiskelun aloitin alkuvuodesta 2006 ja sen talven leireily rajoittui lyhyeen pääsiäisleiriin Budapestissa. Opiskelu ja harjoittelu oli raskasta, joten syksyllä 2006 päätin laittaa melan naulaan kansainvälisellä tasolla. Motivaatio alkoi olla vähissä harjoitteluun yhdeksän vuoden kokopäivätoimisen urheilun jälkeen.

Melonnan lopettamisen jälkeen meni pitkä aika, ettei tullut juurikaan harjoiteltua. Jossakin vaiheessa kiinnostus urheiluun palasi pikku hiljaa. SM-kisat olivat kuitenkin ohjelmassa vuosittain ja sinne tuli mentyä vähälläkin treenillä hyvin tuloksin.

2010-luku

Muistan, kun kesällä 2009 Pihlavan Rami soitti ja sanoi, että 200m tulee Olympialajiksi. Tästä innostuneena ajattelin vielä ottaa miehestä mittaa ja treenasin muutaman kuukauden tosissaan ennen kauden 2010 alkua. Kausi lähti hyvin käyntiin ja olin Duisburgin MC-kisassa B-finaalin kärkipäässä ja EM-kisoissakin oli B-finaalissa. Poznanin MM-kisoissa tipuin niukasti B-finaalista ja C-finaaliin ei löytynyt potkua. Samana vuonna hommasin myös ensimmäisen surfski-kajakin, joten taas oli yksi laji lisää tarjolla.

Työn ja harjoittelun sovittaminen oli niin hankalaa, että en enää tavoitellut Olympiapaikkaa ja panostanut jatkossa harjoitteluun.

Tulevaisuus

Nykyään keskityn ammattikunnan kisoihin hiihdossa ja ampumahiihdossa. Siinäkin on tarjolla kisoja SM-, PM-, ja EM-tasolle asti. Hiihtoharjoittelua on tullut tehtyä kiitettävästi ja kymmenkunta kisaa on takana tälle talvelle ja vielä on kisoja edessäkin. Surfski-melontaa on tarkoitus tehdä kesällä hiihtoharjoittelun lisäksi ja saa nähdä tuleeko sitä osallistuttua kesän SM-melontoihin. Tällä hetkellä se tuntuu kaukaiselta ajatukselta, mutta eiköhän sitä ainakin RKP:n K-4 joukkueeseen vielä mahdu..

Masters-sarjojen nousu

Vuonna 1996 maratonmelonnan MM-kilpailuissa Ruotsin Vaxholmissa järjestettiin ensimmäisen kerran masters-sarjojen kilpailut. Suomalaiset ovat menestyneet kyseisissä veteraanien mittelöissä hyvin. Varsinkin ikinuoret Pentti Sahi ja Unto Elo ovat meloneet jatkuvasti ikäluokkansa terävimmässä kärjessä. Monilla muillakin suomalaisilla on yksittäisiä menestyshetkiä.
Masters-sarjojen suosio on viime vuosina räjähtänyt käsiin. Ne tarjoavat motivaatiota jo aktiiviuransa yleisessä sarjassa lopettaneille entisille huippu-urheilijoille. Toisaalta ne tuovat tavoitehakuisuutta melojille, jotka eivät koskaan murtautuneet kansainväliseen kärkeen nuorempana. Masters-sarjat antavat myös vaihtoehdon melontaan kilpailla amatööripohjalta ilman valtavia suorituspaineita. Kansainväliset kisat ovat urheilun suola kaikentasoisille ja -ikäisille urheilijoille.
Kilpailijoiden määrä ja vauhdit ovat nousseet valtavasti muutamana viime vuotena. Esimerkiksi vauhti, jolla juhli vuonna 2004, ei riitä tänä päivänä monissakaan sarjoissa edes kympin sakkiin. Varsinkin Keski-Euroopassa masters-melonnan suosio on jo massaurheilua.
Kansainvälinen Kanoottiliitto on noteerannut ikäkausisarjojen suosion ja on lisännyt roimasti kilpailumääriä. Esimerkiksi kesän maratonmelonnan maailman cupissa Tanskassa melotaan myös masters-sarjoja. Myös välinevalmistajat ovat havainneet markkinaraon. Erilaista masterseille tarkoitettua kalustoa alkaa olla tarjolla valmistajalla kuin valmistajalla. 

MC 22-24.6

Numeraaliset ilmottautumiset masters ja yleinen 5.4 mennessä osoitteseen ehis71@gmail.com

www
ICF:n uutiskirje

Maraton melonnan MM-kisat Vaxholmissa 1996

Ruotsin Waxholmiin saapui viikolla 34 meloen runsas retkimelojien joukko ympäri pohjoismaita juhlistamaan alkavia MM-kisoja .Vaxholmin kanoottiklubi joka on perustettu 1939 sai järjestettäväkseen vuoden 1996 maratonkilpailut.

Järjestelijöitten ryhmään kuului mm. Gunnar Blomberg, Ingemar Jacobson ja Lennart Hansson lisäksi maraton legenda Stefan Gustafsson. Kilpailu ohjelmaan tuli mukaan myös eri ikäryhmien sarjat( masters ja nuoret ), joka lisäsi osaan ottajien ja katsojien määrän moninkertaiseksi.

Näihin viidensiin MM-kilpailuihin 21-28.8 pidettäviin kilpailuihin otti osaa runsas kahdenkymmenen hengen ryhmä kilpailijoita ja huoltajia suomesta. 

Pitkän talven aikana suoritetut harjoitukset käytiin nyt mittaamassa kansainvälisellä tasolla.

Australian Chadleigh Meek vei kajakkiyksiköiden mestaruuden todella tiukan loppukirin jälkeen. MM-kultaan naisten kajakki yksiköissä meloi Ruotsin Susanne Gunnarsson, joka saavutti kolmea viikkoa aikaisemmin Atlantassa K-2 500 metrillä olympia kultamitalin.

Maratonin MM-melontojen kultamitalisti Chad Meekin nousussa mestariksi on mielenkiintoista se, että hänen henkilökohtainen valmentajansa on Tanskalainen Bengt Dohlman. Samainen mies joka on merkittävästi vaikuttanut myös kaksikkopari Väkiparta- Huova menestykseen ja sitä kautta koko suomen maratonmelontaan.

Bengt Dohlman meloi kultamitalit K-1 ja K-2 M40 sarjoissa. Tässä kovatasoisessa sarjassa suomea edusti viidennelle sijalle sijoittunut Ahlaisten Jukka Paloheimo.

Veteraanien puolella oli kovat odotukset varsinkin kaksikko sarjoissa. Sarjassa 50-54v. Raimo Pihlava ja Pentti Sahi voittivat tiukan taiston jälkeen mestaruuden. Heitä säesti hyvin Esa Rahunen ja Jyri Aulio 7.sijallaan.

Nuoremman sarjan edustajat 45-50v. Pietarsaarelaiset Leif Lunabba ja Clas-Åke Knif ylsivät yllättäen pronssille.

Kaksikkopari J.Paloheimo -M.Savolainen Ahlaisista hilasivat itsensä kuudennelle sijalle. Nuorisosarjan edustajat Vuotila –Jalaja 35-40v. päätyivät sijalle 20. Kaksikko lähdöt suoritettiin kahtena lähtönä mikä aiheutti mahtavat aallot sekä monelle uintireissun. Näiden melojien lisäksi yksikkö matkoilla suomea edustivat Heikki Vuotila,  Jarkko Jalava, Veijo Simpanen, Jukka Paloheimo ja Pasi Wallin.

Veteraani sarjojen jälkeen oli välipäivä. Silloin syötiin voittajien tarjoamat kakkukahvit ja otettiin osaa  epävirallisiin melontakilpailuun. Matka oli sama kuin veteraanien maratonilla. Alukset olivat kaikki samassa lähdössä niin yksiköt kaksikot kuin nelikötkin.

Tästäkin oli tuloksellisesti hyvää sanottavaa Suomalaisten osalta.

Illalla pidettiin Waxholmenin linnassa viralliset avajaiset .Osallistuvia maita oli 52 . Joukkueitten esiinmarssissa Suomen lippua kantoi Panu Kanniainen. Avajaispuheitten välissä soitti varuskunnan orkesteri meneviä kappaleita hienojen rumpusoolojen säestyksellä lopuksi kunnon ilotulitukset taivaalle.

Seuraavana päivänä alkoi yleisen ja nuorisosarjan kilpailut. Huoltotehtävät vaihtuivat nyt veteraanien kontolle.

Lauantai 27.8 oli vuorossa nuorten miesten yksikkö naisten kaksikko ja miesten yleinen sarja.

Suomalaisilla oli odotukset korkealla. Alkulämmittelyssä J.Väkiparta kuitenkin tiesi ettei kajakki tule kulkemaan toivotulla tasolla . Ruoveden SM kisoissa oireilleet kädet eivät toimineet kunnolla. Jari meloi kuitenkin nuo 42 kilometriä sijoittuen 25:ksi kun osallistujia oli lähes viisikymmentä. Syyt harmittavaan vaivaan selvitettiin ja katseet suunnattin seuraaviin kisoihin.

Samanaikaisesti M-yksiköiden kanssa olivat naisten kaksikot,  jossa oli ensimmäistä kertaa edustus Suomesta.

Naisemme Marja Virtanen ja Kirsi Tuominen saivat tuntea hurjat kisafiilikset ja mahtavat aallokot keskellä kahdenkymmenen kaksikon starttia. Kaikki eivät lähdöstä uimatta selvinneet. Ruotsin neljänteen tilaan yltäneet naispari kuului uimamaistereitten joukkoon. Maratonkisoissa ei hetken mielijohteesta keskeytetä . Suomen tytöt kuuluvatkin myös niihin luottourheilijoihin, joiden suorituksiin luotetaan. Heidän sijoituksensa oli 18.

Ensimmäistä kertaa meillä oli myös naisten lisäksi asettaa juniori edustaja kisoihin. 

Perttu Säynäjäkangas Marjaniemestä. 

Vasta 17 vuotias Perttu meloi vuotta vanhempien sarjassa 16.sijalle.

Seuraavana päivänä 28 sunnuntaina oli vuorossa oli miesten kaksikot ja naisten yksiköt.

Suomea edustivat kaksikoissa Riku Ruokonen- Jari Heinonen ja Vesa Tainio- Jari Kuhno.

Neljänkymmenen parin yhteislähtö puolentoista metrin välein nostatti huikean aallokon ja sitä vaikeutti myös kilpailijoitten yläpuolella pörräävä median helikopteri Ensimmäinen kääntöpoiju oli 500m päässä, joka upposi osittain veden alle kovan taistelun tiimellyksessä. Riku ja Jari ylittivät itsensä ollessaan siinä vaiheessa ensimmäisessä ryppäässä. Huoltojoukotkin saivat rinta rottingilla seurata komeata suomalaismenoa..

Vesa Tainion ja hiihtopuolelta paremmin tunnettu Jari Kuhnon meno oli tuskaista mutta päättäväistä. Vesalla oli alusta asti ongelmia jalkojen puutumisesta. Muuten melonta sujui mallikkaasti.

Meteli oli mahtavaa kantopaikkojen läheisyydessä, sillä kisoja oli seuraamassa radan varsilla noin 15000 henkeä.

Kaksikkokisan voitti suomalaisille tuttu ratamelontapari Englannista Ivan Lawler- Steven Harris. Tämäkin kisa jäi tosi jännittäväksi aivan loppukirin varaan.

Pari Ruokonen-Heinonen oli 17. Ja Tainio –Kuhno 26.

Palkintojen jakojen jälkeen oli illalla ohjelmassa vielä panketti Waxholmenin keskustassa.

Seuraavaksi Jari Heinosen kirjoitus kisasta ja melontakauden kulusta.

Radalta maratonille 1996 - Jari Heinonen

Täyttä sataa Atlantaan –kuului Suomen olympiakomitean teema vuoden 1996 Atlantan olympialaisia lähestyttäessä. Omalta osaltani kausi alkoi toden teolla marraskuun lopulla 1995, jolloin minä, vaimo ja reilun vuoden ikäinen tyttäreni lähdettiin 3 kuukaudeksi Melbourneen, Floridaan. Tänä päivänä kyseinen paikka on edelleen melojien vankassa suosiossa. Vuosi 1996 jää olympiahistoriaan vuotena, jolloin osallistujamaiden omilta olympiakomiteoilta otettiin valintojen määräysvalta pois ja muodostettiin ensimmäistä kertaa osanottajakiintiöt maanosittain. Tämä teki kisoihin pääsemisestä entistäkin hankalampaa, varsinkin eurooppalaisilta melojilta.

Itselläni ensisijainen tavoite oli meloa Atlantassa 1000m kaksikolla yhdessä Jari Väkiparran kanssa. Tappio Sevillan leirillä järjestetyssä valintakisassa parille Kimmo Latvamäki – Petteri Keso murskasi tämän suunnitelman. Osallistuminen Euroopan karsintaan samaisessa Sevillassa neliköllä oli lähinnä kosmeettinen ele vailla todellista mahdollisuutta jatkopaikkaan. Koko talven hyvin harjoitelleena otinkin yhteyttä Ruokosen Rikuun tiedustellen hänen halukkuuttaan lähteä kaksikolla maratonin SM-kisoihin Saarijärvelle ja sitä kautta mahdollisesti Vaxholmiin, maratonin MM-kisoihin. Rikke tietenkin suostui ja lähdimme Saarijärven SM-kisoihin tavoitteena saada paikka MM-kisoihin.

Saarijärvellä, tarkemmin Karstulassa 16.6.1996 valkeni päivä erittäin tuulisena. Matka oli muistaakseni 30km, joka melottiin 10km kierroksina, 5km vastatuuleen ja sama takaisin myötäiseen. Kisaan lähtevillä oli hieman erkanevia strategioita mitä tulee aaltojen torjuntaan. Osa teippasi aukkopeitteen reunat tiukasti, meidän strategia Rikken kanssa oli tehdä riittävän jämäkkä aallonmurtaja kannelle teippiä ja muovia säästelemättä. Viiltovamman uhalla halkaistiin 1,5l juomapullo ja teipattiin sellaisella määrällä ilmastointiteippiä, että sitä varmaan joku vielä tänä päivänäkin poistaa sen kaksikon kannelta. Kisan juoni paljastui ensimmäisen vastatuuliosuuden aikana. Aallonmurtajamme toimi, aukkopeitteen teippausstrategialla liikkeellä olleet pahimmat kilpailijamme Jari Väkiparta – Vesa Tainio sen sijaan olivat upota ja joutuivat melomaan reilusti reitiltä ulos tyhjentämään kajakkinsa. Mekin tyhjensimme jokaisen melotun vastatuuliosuuden jälkeen joten myötätuuliosuus tuli melko kepeästi. Tuloksena suhteellisen ylivoimainen 7 minuutin voitto ja paikka Vaxholmin MM-kisoihin. Koska SM-kisoissa ei ollut yhtään kanto-osuutta noiden vapaavalintaisten tyhjennysten lisäksi, treenasimme Helsingissä pariin otteeseen kantoa. Kanto saatiin jotenkin kuosiin ja 25. elokuuta 1996 lähdimme 40 km:n MM-kisaan Vaxholmissa varsin hyvin valmistautuneina.

25.8.1996 asettauduttiin sitten Ruotsin Vaxholmissa lähtölinjaan, yhteensä noin 40 kaksikkoa, kajakkien väliä noin 1,5 m sivusuunnassa, matkaa 40 km ja ensimmäiseen 90 asteen käännökseen matkaa noin 500m. Edessä oli siis reilu puolentoista minuutin rypistys sata lasissa kurviin, sen jälkeen matkaa enää 39,5 km maaliin. Onnistuimme Rikken kanssa säilymään ehjinä ensimmäisen käännöksen ja 2 km:n kohdalla olleen kantotaipaleen jälkeen aloimme hivuttautua keskivaiheilta kohti kärkeä. Kärki saavutettiinkin ekan pitkän kierroksen aikana, oltiin englannin johtavan Lawler-Harris(ja myöhemmin voittavan) parin peesillä. Tultaessa ekalta pitkältä kierrokselta kantoon, jäätiin jotenkin kaikesta reenistä huolimatta vähän niin kuin telineisiin ja putosimme kärkiryhmästä. Jälkipuolisko matkasta oli kamppailua takaa tulevia vastaan, olimme maalissa 4 minuuttia voittajien jälkeen sijalla 17. Kaiken kaikkiaan kokemus oli aivan mahtava, tätä kirjoitettaessa siitä tosin on jo vierähtänyt yli 15 vuotta mutta mieleen muistuu joukkuehenki, innokas katsomo ja tietenkin itse rankka kisa. Ero normaaleihin siihen aikaisiin rata-jumalanpalveluksiin oli melkoinen.

Itse harjoittelu kevään Sevillan pettymykseen päättyneen olympiakarsinnan ja Vaxholmin MM-maratonin välillä ei mitenkään erikoisesti poikennut aikaisemmasta. Maratonmelonnassa vaadittavat ominaisuudet ovat melko lähellä radalla kehitettäviä ominaisuuksia, ainoa kummajainen on tuo kanto-osuus, joka näinkin notkealle seipäälle aiheuttaa jo kajakista nousemisessa rytmihäiriöitä puhumattakaan itse juoksunopeudesta. Mikäli tämä kirjoitus läpäisi julkaisukynnyksen, kirjoitan lisää itse valmistautumisesta kauteen 1996 aina alussa mainitusta Floridan leiristä alkaen.

Terveisin,
Jari Heinonen

Lopuksi vielä video K2 lähdöstä.

ACR eli ARTIC CANOE RACE 1983-2000

Maratonmelonta kilpailut käydään pääsääntöisesti luonnon vesillä ,virtaavassa vedessä. Kilpailumatkojen vaihdellessa paristakymmenestä yli sadan kilometrin etappeihin. Uusien kalustojen (sukset ) myötä maratoneja on järjestetty myös merellä.

Ensimmäiset maratonkilpailut järjestettiin Lontoossa 1874.Tämä Royal Challence kilpailua järjestetään edelleenkin vuosittain. Vuodesta 1930 lähtien on Espanjassa kisailtu Descenso del Sella Marathon, mikä on yksi värikkäimmistä kisoista ja kerää liki 300 000 katsojaa. Suurimman osaan ottajamäärän on kerännyt Etelä Afrikassa kilpailtava Dusi Canoe Marathon vuodesta 1951 lähtien.

Suomen tunnetuin jokimaraton on ollut 537 kilometriä pitkä ja 137 koskea sisältänyt Artic Canoe Race pitkin länsirajaamme.

Tämä legendaarinen vapaana ja puhtaana virtaava jokireitti Kilpisjärveltä Könkämöenoa pitkin Muonionjokea ja edelleen Tornionjokea Tornioon on Euroopan pisin patoamaton jokiväylä.

Kyseisellä jokireitillä järjestettiin ACR melontakilpailut, jotka parhaimmillaan keräsi melojia eri puolilta maailmaa aina Australiaa ja Etelä Afrikkaa myöten .Mukana maailman mestareita WWR- puolelta ,Etelä Afrikan jokimaraton huippuja, maraton legenda Stefan Gustafsson ,sekä Suomen parhaimmistoa Jussi Riihisen johdolla.

Tapahtumien tukijoina olivat jokivarren kunnat ja lukuisat yritykset. Ensimmäisen ACR:n kustannusarvio oli noin 600000 mk.

Kilpailut uutisoitiin päivittäin samoin urheiluruutu seurasi kisoja ja ohjelmaa lähetettiin 60 maahan. Olipa kisoissa myöhemmin myös koskien kohdalla Anssi Kukkonen selostamassa tapahtumaa.

Kun kilpailijoiden määrä väheni 1990 luvulla otettiin kisaan rinnalle suuren suosion saavuttanutta retkisarjaa..

Artic Canoe Race eli kanoottiralli melottiin 1983-2000.Idea käytävään kilpailuun syntyi neljän tuulen tien matkailuyrittäjät ry:n piiristä vuonna 1982.Hankkeen tarkoituksena oli edistää alueen matkailua ja tehdä Tornionjokea tunnetuksi historiallisena vesireittinä. Teknistä asiantuntemusta hankittiin Suomen Kanoottiliitolta ja Brittein saarilta.

Stephen Bowles entinen öljyporaaja järjesteli ensimmäisen ACR:n. Se oli alusta alkaen pitkä ,kylmä, vaarallinen ja erittäin vaativa kisa. Palkintoina kisassa oli kunkin sarjan voittajalle 10000mk kultaiset melat.

Ensimmäisen kisan jälkeen 1983 syksyllä perustettiin virallinen yhdistys viemään tapahtumaa eteenpäin.

Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Tornion kaupunginjohtaja Hannes Manninen joka palkkasi alusta asti mukana olleen britti melojan Bowles’n projekti johtajaksi. Kilpailun johtajana toimi Heikki Kivinen Muonion liikuntavirastosta.

Kisa aloitetaan Kilpisjärveltä läheltä kolmen maan rajapyykkiä, jossa päättyi lipun nostoon Lapin sodan ja toisen maailmansodan viimeinen taistelu Suomen kamaralla 27.4.1945.

Kisoihin osallistujilta vaaditaan jokaiseen kanoottiin mahdollisen onnettomuuden varalta kellukkeet, retkimuona-pakkaus, korjausteippiä ja makuupussi vaihtovaatteineen. Kannen alle monet teippailivat myslipatukoita, banaaneja, suklaata ym. Myös suojakypärä ja pelastusliivit olivat pakolliset. Juomapullo letkuineen kuului myös välttämättömiin varustuksiin.

(kaksikossa Tapani Krappe/Jarmo Väkiparta)

Kilpisjärvestä lähtevät jäät yleensä vain noin reilua kuukautta ennen kisaa. Kilpailun lähtö tapahtuu aamuyöstä klo 03 Kivisen ampuessa haulikolla lähtölaukauksen.

Tällöin maisemat saattavat ollat vielä tiiviin usvan ja sumun peitossa. Joskus oli jopa pientä pakkasta , mikä sai järven ohueen jääriitteeseen. Nämä olivat ’mukavaa’ lisähaastetta mm Peerakosken laskussa.

Ensimmäisen päivän 70 km:n kohdalla pidetään ½ tunnin pakollinen ruokatauko, jonka aikana moni ehti teipata kolhiintunutta menopeliä ja etsiä jotain pehmuketta istumapuolelle loppupäiväksi, mm Tony Prijon käytti paksua pihviä penkin kovuutta pienentämässä.

Tauon jälkeen on päivän vaikein koski viitosluokan Pättikkäkoski. Sen voi myös ohittaa kantaen kajakin ilman avustusta, mutta silloin saa harmikseen 20 min aikasakon. Moni koki pahan haaverin ja matka keskeytyi ja moni joutui turvautumaan varakajakkiin.

Könkämäenon varrella on vielä monta vaativaa III – IV luokan koskea ennen saapumista Karesuantoon. Tämän 131 km pitkän etapin jälkeen monet joutuvat korjailemaan kanoottejaan, teippaamaan käsiä. Timo Laineen kommentti päivän päättyessä oli, että tulipa harrastettua moniottelua matkan aikana melontaa, uintia, juoksua ja taas melontaa.

(Niko Viljoe)

Seuraavana päivänä matka jatkui pitkin Muonionjokea. Lähdöt ovat yhtä sähäköitä kuin 500 m ratakilpailuissa vaikka edessä on vielä 100 kilometriä. Matkan varrella on vain muutamia III luokan ja yksi IV koski loput kesympiä I tai II

koskia tai nivoja ja sileää osuutta ohi Palojoensuun ,tosin monet kilpailijat saivat sinäkin aikana rakkoja ja hiertymiä käsiinsä. Päivän etappi päättyy Muonioon Harrinivan leirintä alueelle.

Muoniossa vietetään lepopäivä jonka aikana moni korjaili kolhiintuneita menopelejään ja jäseniään kykyjensä ja olosuhteiden mukaan .Metallimies Jari Väkiparta paikkaili käsiään ja itsetuntoaan sanomalla Jarmolle mm ” kunpa en olisi ikinä nähnytkään kajakkia ”. Serkukset meloivat kuitenkin urheasti Tornioon saakka.

(JariVäkiparta/Esa Huova)

Muonion lepopäivän aikana oli kaikenlaista oheisohjelmaa mm palkintojen jakoa, halukkaille koskenlaskua kumiveneellä illalla tanssia ja tietysti ruokailua.

Kolmantena kilpailupäivänä melotaan Muoniosta ensin Saarikosken ja Äijäkosken (IV koskia) läpi jossa rannoilla on

runsas väkijoukko seuraamassa huimapäitten kisaa. Siitä matka jatkuu pitkiä ja uuvuttavia tasaisia pätkiä ja pieniä I ja II luokan koskia eteenpäin Kolariin. Päivän uurastukselle kertyy matkaa 85 kilometriä .Harva jaksaa illalla käydä tutustumassa Pajalaan ruotsin puoleiseen historiaan.

Neljäs päivä Kolarista Pelloon on 81 kilometriä pitkä huikonen Tornion jokea pitkin .Pakollinen tauko pidetään Lappean kansakoululla. Ennen taukoa ohitetaan Kongäsen rautaruukki, joka perustettiin vuonna 1646 ja siitä on säilynyt tähän päivään asti herraskartano rakennuksineen. Pellossa isäntänä toimi liikuntalautakunnasta mestarihiihtäjä Eero Mäntyranta.

Viides melontapäivä Pellosta Aavasaksaan / Övertorneåon Rruotsin puolelle alkaa pitkällä koskiryppäällä; I –III koskia

Svansteiniin asti, missä päivän on pakollinen tauko. Juoksengin jälkeen ylitetään pohjoinen napapiiri.

Päivän vaativin koski Kattilakoski ( III )varsinkin korkean veden aikana. Päivälle kertyy matkaa vain 65 kilometriä..

Viimeinen eli kuudes kilpailupäivä Övertorneåsta –Tornioon on 75 kilometrin mittainen. Sillä on kisan kaksi suurinta koskea Matkakoski syvine honttoineen ja Kukkolankoski ( IV luokkaa ) isoine aaltoineen. Harjoittelua näihin saa III luokan Vuentokoskesta Ylitornion ja Hietaniemen väliltä.

Kaikkein makein koski on Kukkolankoski, jonka rannoilla on satamäärin katsojia katsomassa kilpailijoiden selviytymistä suurista aalloista ja kalastajien lippolaitureista sekä pyörteisestä vedestä.

Loppu osuus onkin enää tasaista melontaa maaliin Tornion keskustaan.

(asijantuntija katsomossa)