maanantai 6. helmikuuta 2012

ACR eli ARTIC CANOE RACE 1983-2000


Maratonmelonta kilpailut käydään pääsääntöisesti luonnon vesillä ,virtaavassa vedessä. Kilpailumatkojen vaihdellessa paristakymmenestä yli sadan kilometrin etappeihin. Uusien kalustojen (sukset ) myötä maratoneja on järjestetty myös merellä.

Ensimmäiset maratonkilpailut järjestettiin Lontoossa 1874.Tämä Royal Challence kilpailua järjestetään edelleenkin vuosittain. Vuodesta 1930 lähtien on Espanjassa kisailtu Descenso del Sella Marathon, mikä on yksi värikkäimmistä kisoista ja kerää liki 300 000 katsojaa. Suurimman osaan ottajamäärän on kerännyt Etelä Afrikassa kilpailtava Dusi Canoe Marathon vuodesta 1951 lähtien.

Suomen tunnetuin jokimaraton on ollut 537 kilometriä pitkä ja 137 koskea sisältänyt Artic Canoe Race pitkin länsirajaamme.
Tämä legendaarinen vapaana ja puhtaana virtaava jokireitti Kilpisjärveltä Könkämöenoa pitkin Muonionjokea ja edelleen Tornionjokea Tornioon on Euroopan pisin patoamaton jokiväylä.
Kyseisellä jokireitillä järjestettiin ACR melontakilpailut, jotka parhaimmillaan keräsi melojia eri puolilta maailmaa aina Australiaa ja Etelä Afrikkaa myöten .Mukana maailman mestareita WWR- puolelta ,Etelä Afrikan jokimaraton huippuja, maraton legenda Stefan Gustafsson ,sekä Suomen parhaimmistoa Jussi Riihisen johdolla.
Tapahtumien tukijoina olivat jokivarren kunnat ja lukuisat yritykset. Ensimmäisen ACR:n kustannusarvio oli noin 600000 mk.

Kilpailut uutisoitiin päivittäin samoin urheiluruutu seurasi kisoja ja ohjelmaa lähetettiin 60 maahan. Olipa kisoissa myöhemmin myös koskien kohdalla Anssi Kukkonen selostamassa tapahtumaa.

Kun kilpailijoiden määrä väheni 1990 luvulla otettiin kisaan rinnalle suuren suosion saavuttanutta retkisarjaa..
Artic Canoe Race eli kanoottiralli melottiin 1983-2000.Idea käytävään kilpailuun syntyi neljän tuulen tien matkailuyrittäjät ry:n piiristä vuonna 1982.Hankkeen tarkoituksena oli edistää alueen matkailua ja tehdä Tornionjokea tunnetuksi historiallisena vesireittinä. Teknistä asiantuntemusta hankittiin Suomen Kanoottiliitolta ja Brittein saarilta.
Stephen Bowles entinen öljyporaaja järjesteli ensimmäisen ACR:n. Se oli alusta alkaen pitkä ,kylmä, vaarallinen ja erittäin vaativa kisa. Palkintoina kisassa oli kunkin sarjan voittajalle 10000mk kultaiset melat.

Ensimmäisen kisan jälkeen 1983 syksyllä perustettiin virallinen yhdistys viemään tapahtumaa eteenpäin.
Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Tornion kaupunginjohtaja Hannes Manninen joka palkkasi alusta asti mukana olleen britti melojan Bowles’n projekti johtajaksi. Kilpailun johtajana toimi Heikki Kivinen Muonion liikuntavirastosta.

Kisa aloitetaan Kilpisjärveltä läheltä kolmen maan rajapyykkiä, jossa päättyi lipun nostoon Lapin sodan ja toisen maailmansodan viimeinen taistelu Suomen kamaralla 27.4.1945.

Kisoihin osallistujilta vaaditaan jokaiseen kanoottiin mahdollisen onnettomuuden varalta kellukkeet, retkimuona-pakkaus, korjausteippiä ja makuupussi vaihtovaatteineen. Kannen alle monet teippailivat myslipatukoita, banaaneja, suklaata ym. Myös suojakypärä ja pelastusliivit olivat pakolliset. Juomapullo letkuineen kuului myös välttämättömiin varustuksiin.


(kaksikossa Tapani Krappe/Jarmo Väkiparta)


Kilpisjärvestä lähtevät jäät yleensä vain noin reilua kuukautta ennen kisaa. Kilpailun lähtö tapahtuu aamuyöstä klo 03 Kivisen ampuessa haulikolla lähtölaukauksen.
Tällöin maisemat saattavat ollat vielä tiiviin usvan ja sumun peitossa. Joskus oli jopa pientä pakkasta , mikä sai järven ohueen jääriitteeseen. Nämä olivat ’mukavaa’ lisähaastetta mm Peerakosken laskussa.

Ensimmäisen päivän 70 km:n kohdalla pidetään ½ tunnin pakollinen ruokatauko, jonka aikana moni ehti teipata kolhiintunutta menopeliä ja etsiä jotain pehmuketta istumapuolelle loppupäiväksi, mm Tony Prijon käytti paksua pihviä penkin kovuutta pienentämässä.

Tauon jälkeen on päivän vaikein koski viitosluokan Pättikkäkoski. Sen voi myös ohittaa kantaen kajakin ilman avustusta, mutta silloin saa harmikseen 20 min aikasakon. Moni koki pahan haaverin ja matka keskeytyi ja moni joutui turvautumaan varakajakkiin.
Könkämäenon varrella on vielä monta vaativaa III – IV luokan koskea ennen saapumista Karesuantoon. Tämän 131 km pitkän etapin jälkeen monet joutuvat korjailemaan kanoottejaan, teippaamaan käsiä. Timo Laineen kommentti päivän päättyessä oli, että tulipa harrastettua moniottelua matkan aikana melontaa, uintia, juoksua ja taas melontaa.


(Niko Viljoe)


Seuraavana päivänä matka jatkui pitkin Muonionjokea. Lähdöt ovat yhtä sähäköitä kuin 500 m ratakilpailuissa vaikka edessä on vielä 100 kilometriä. Matkan varrella on vain muutamia III luokan ja yksi IV koski loput kesympiä I tai II
koskia tai nivoja ja sileää osuutta ohi Palojoensuun ,tosin monet kilpailijat saivat sinäkin aikana rakkoja ja hiertymiä käsiinsä. Päivän etappi päättyy Muonioon Harrinivan leirintä alueelle.

Muoniossa vietetään lepopäivä jonka aikana moni korjaili kolhiintuneita menopelejään ja jäseniään kykyjensä ja olosuhteiden mukaan .Metallimies Jari Väkiparta paikkaili käsiään ja itsetuntoaan sanomalla Jarmolle mm ” kunpa en olisi ikinä nähnytkään kajakkia ”. Serkukset meloivat kuitenkin urheasti Tornioon saakka.

(JariVäkiparta/Esa Huova)


Muonion lepopäivän aikana oli kaikenlaista oheisohjelmaa mm palkintojen jakoa, halukkaille koskenlaskua kumiveneellä illalla tanssia ja tietysti ruokailua.

Kolmantena kilpailupäivänä melotaan Muoniosta ensin Saarikosken ja Äijäkosken (IV koskia) läpi jossa rannoilla on
runsas väkijoukko seuraamassa huimapäitten kisaa. Siitä matka jatkuu pitkiä ja uuvuttavia tasaisia pätkiä ja pieniä I ja II luokan koskia eteenpäin Kolariin. Päivän uurastukselle kertyy matkaa 85 kilometriä .Harva jaksaa illalla käydä tutustumassa Pajalaan ruotsin puoleiseen historiaan.

Neljäs päivä Kolarista Pelloon on 81 kilometriä pitkä huikonen Tornion jokea pitkin .Pakollinen tauko pidetään Lappean kansakoululla. Ennen taukoa ohitetaan Kongäsen rautaruukki, joka perustettiin vuonna 1646 ja siitä on säilynyt tähän päivään asti herraskartano rakennuksineen. Pellossa isäntänä toimi liikuntalautakunnasta mestarihiihtäjä Eero Mäntyranta.

Viides melontapäivä Pellosta Aavasaksaan / Övertorneåon Rruotsin puolelle alkaa pitkällä koskiryppäällä; I –III koskia
Svansteiniin asti, missä päivän on pakollinen tauko. Juoksengin jälkeen ylitetään pohjoinen napapiiri.
Päivän vaativin koski Kattilakoski ( III )varsinkin korkean veden aikana. Päivälle kertyy matkaa vain 65 kilometriä..

Viimeinen eli kuudes kilpailupäivä Övertorneåsta –Tornioon on 75 kilometrin mittainen. Sillä on kisan kaksi suurinta koskea Matkakoski syvine honttoineen ja Kukkolankoski ( IV luokkaa ) isoine aaltoineen. Harjoittelua näihin saa III luokan Vuentokoskesta Ylitornion ja Hietaniemen väliltä.
Kaikkein makein koski on Kukkolankoski, jonka rannoilla on satamäärin katsojia katsomassa kilpailijoiden selviytymistä suurista aalloista ja kalastajien lippolaitureista sekä pyörteisestä vedestä.
Loppu osuus onkin enää tasaista melontaa maaliin Tornion keskustaan.

(asijantuntija katsomossa)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti