Väinö Paloviita: "Koskea pitää kunnioittaa"

Kun virtaavaa jokea tullaan alas, auttaa virta tietysti vauhdinpidossa. Erityisen varmaa eteenpäin meno on koskissa tai putouksissa, kuten pohjoisen jokimaratoonarit nimittivät etelän jokien koskipaikkoja. Lasku koskissa on tarkkaa puuhaa, jossa on paljon tärkeitä sääntöjä. Yhtä tärkeimmistä korosti aina vanha konkari ja uskollisesti Rauman seudun kisoissa melonut Väinö "Väiski" Paloviita: 
- Aina pitää muistaa, että koskea pitää kunnioittaa. Tätä suurta viisautta ei koskaan saa unohtaa. Jos sen unohtaa, löytää itsensä kylvystä.
Virtain Vetehisten Väiskillä oli suuret satakuntalaiset kannattajajoukot hänen kiertäessään Satakunnan jokimaratoneja. Paloviidasta tuli suoranainen kansansuosikki lukuisten legendaaristen Lapinjokisoutu-voittojen ansiosta. Väiski tapasi myöhästyä lähdöstä pari minuuttia ja nöyryyttää muita poimien heitä kiinni yksitellen kuin mustikoita. Nöyryytystä lisäsi Väiskin leveä hymy ja huuto: "Hop hop".

World Masters Games Aalborg ja Århus, Tanska 1989

World Masters Gamesit keräävät neljän vuoden välein valtaisan määrän amatööriurheilijoita yhteen eri lajeissa.Voidaankin puhua hyvällä omallatunnolla veteraanien olympialaisista. Melonta on mukana kyseisissä kinkereissä sekä rata- että maratonmelonnan osalta.

Vuonna 1989 kovaluinen veteraanikolmikko lähti näyttämään Tanskan maalle. Unto Elo, Leo Kaukiainen ja Pentti Kauppila tähtäsivät kisoihin tosissaan. Suomalaiset räjäyttivät totisesti potin. Unski kauhoi kultaa 45-vuotiaiden 500 metrillä lyöden ennakkosuosikki Australian Heussnerin kymmenyksellä. Pronssia otti Sveitsin nimimies Karel Suler. Suomalaista vahvaa kokonaispanosta täydensi Leksa viidennellä sijallaan. 60-vuotiaiden sarja oli Kauppilan Penan näytöstä. Kultaa tuli lähes viiden sekunnin marginaalilla Yhdysvaltain Lundmarkiin.

5000 metrillä Heussner ei antanut pelottavan suomalaisen yllättää ja jätti Elon hopealle. Kaukiainen saalisti seitsemännen sijan. Kauppila jatkoi elämänsä melontoja ja voitti 5000 metriä näytöstyyliin. 

Tanskalaiset asettivat maratonille 60-vuotiaiden sarjaan valttikorttinsa kestävyysihme Knud Ditlevsenin ja olivat voitonvarmoja ennen lähtöä. Juuttien hymy hyytyi, kun loppusuoralla Kauppila kiskoi kuin vimmattu. Ditlevsen ylitti maaliviivan seitsemän sekuntia Kauppilan jälkeen. Pentti Kauppila kylvi siis kolmesti kultaa.

Vuoden 1983 kuntokalenteri

Ennen varsinaista maratonmelonnan lanseeraamista Kanoottiliitto puhui joko maratonkilpailuista tai kuntotapahtumista. Kanoottimallit oli määritelty tarkkaan erityisesti kuntosarjan osalta. Määriteltyjä malleja olivat kajakkiyksiköissä Asa Touring, Surfer, Fänger, Etfendi, VKV-101 ja WWR K-1. Kaksikoiden mallit olivat Struer Duet ja Anita-2. On huomioitava, että kuntosarjan ohessa järjestettiin yleensä myös kilpasarja ja retkisarja. Kanadalaiskaksikoilla melottiin myös kolmessa eri sarjassa. Vuoden 1983 kuntokalenteri oli kilometrimäärältään sangen kuntoa nostattava:

5.5. Lapinjokisoutu (54 km)
26.5. Kiiminkijokimelonta (60 km)
23.6. Acerbin Keino (28 km)/ Pirkan Soutu (35 km)
30.6. Yöttömän yön Melonta (57 km)
29.7.-4.8. Arctic Canoe Race (536 km)
5.8. Pääkaupunkimelonta (17 km)/ Suvisaariston melonta
19.8. Lahtisoutu (25 km)
25.-26.8. Merikisa (35 km)
9.9. Lahtimaraton (20 km)
15.9. Helsinki Maraton (20 km)
15.-16.9. Gudenå Tour (120 km)
20.10. Eurajokimelonta (20 km)

Tonnariksi pääsi siis pelkillä kuntotapahtumilla.

Vuoden 1986 kilpailukalenteri

Jokimaratonien suosion yksi huippuvuosi oli 1986. Tällöin kilpailuja riitti. Kausi alkoi innokkaimmilla Englannissa pääsiäisenä. Devizes to Westminster -kilpailussa kaksikot meloivat yhdellä istumalla Thames-jokea 200 kilometriä Yksiköt meloivat kyseisen matkan kolmessa osassa. Suomalaiset jokimaratoonarit olivat joukolla mukana aina kemijärveläisiä ja torniolaisia myöten. Oikeastaan kauden ensimmäinen kilpailu oli jo helmikuussa Oulujoen lauhdevesissä paukkupakkasessa. Kotimainen kilpailukalenteri näytti seuraavalta merkittävimpien jokimaratonien osalta:

27.4. Harola-melonta (Köyliö-Kiukainen)
1.5. Lapinjokisoutu (Eura-Lappi-Eurajoki)
10.5. Hullun miehen melonta (Punkalaidun-Huittinen)
11.5. Väliväylä-maraton
17.5. Utosjoki-melonta
17.5. Noormarkunjoki-melonta
18.5. Jongun hujaus (Kuhmo)
24.5. Kiiminkijoki-melonta
31.5. Porin soutu
1.6. Ruoveden soutu
7.6. Antin melonta (Merikarvia)
14.6. Santtio soutu (Pyhäranta)
20.6. Acerbin Keino (Muonio)
27.-28.6. Yöttömän yön melonta ja soutu (Saarijärvi)
5.7. Honkajoki-melonta
12.7. Naruskajoki-melonta
19.7. Kiukaisten melonta
Heinäk. viimeinen viikko Arctic Canoe Race (Kilpisjärvi-Tornio)
4.10. SM-jokimaraton Utajärvi
18.10. Eurajoki-melonta

Kaudella oli siis pituutta ja osallistujia sekä kilpailuja riitti. Kauden hallitsija kajakkiyksiköissä oli Jussi Riihinen Kiiminkijoen Melojista. Kaksikoiden kuningas oli Rauman Seudun Melojien väkivahva pari Olli Kares - Kari Heinilä. Naisten sarjaa dominoi Kiimingin Tiina Lassila. C-2 -sarjan eliittiä oli Olkiluodon Melojien Teuvo Vuorela - Esko Seppälä. Palkintorahoja jaettiin yli 23 000 markkaa. Kilpailijoita motivoivat myös lukuisat tavarapalkinnot ja suuret pytyt mitaleilla höystettyinä.

Mauri Hiltula - jokimaratonin taitaja

Rauman Seudun Melojien Mauri Hiltula on yksi suurimpia persoonia, joita suomalaisessa maratonmelonnassa on nähty. Pohjoisesta lähtöisin oleva Mauri saapui veljiensä Auliksen ja Tapanin kanssa Raumalle töihin nuorena miehenä. Rämäpäiset veljekset innostuivat koskenlaskusta ja jokimaratoneista. He kiersivät aktiivisesti 1980-luvun kilpailuja. Mauri nousi kestomenestyjäksi 1980-luvun jälkipuoliskolla. Mauri oli myös lehdistön ja kanssakilpailijoiden suosikki värikkäine juttuineen.
  Vuonna 1988 Mauri valloitti Noormarkunjoen, joka taitaa olla Suomen mielenkiintoisin jokimaratonjoki. Mauri kukisti 42 kilometrin matkalla yli kahdella minuutilla itsensä Esa Huovan. Kolmanneksi meloi sittemmin WWR:n maailman huippuihin lukeutunut Kimmo Harikoski. Tosin Harikoski jäi Hiltulalle 51 minuuttia. Mauri oli vahvimmillaan pitkissä melonnoissa, joihin sisältyi kovaa virtaavaa vettä ja koskia. 
  Koko kausi 1988 oli ollut Maukalle sikäli epäonninen, että voitot olivat karttaneet häntä. Hän oli ollut aina toisella sijalla koko pitkän kauden aina SM-melontoja myöten. Tosin MM-maratonilla Englannin Nottinghamissa Mauri meloi sijalle 20. Noormarkunjokimelonta päätti koko kauden kestäneen Grand Prix -sarjan. Siinä Maukka oli kolmas, kun voiton vei Kiiminkijoen elävä legenda, suurin suomalainen jokimaratoonari kautta aikojen - Jussi Riihinen.

Esa Huovan läpimurto

Vuonna 1988 ratamaratonin SM-kilpailut melottiin Helsingissä. Huovan Esa oli sijoilla 10+ ja hävisi kärjelle toistakymmentä minuuttia. Seuraavana talvena Esa teki jotain täysin toisin kuin ennen. Kesällä 1989 Esa voitti SM-kultaa ratamaratonilla kahden tunnin päivittäisellä harjoittelulla.

SM-melonnat käytiin Euran Pyhäjärvellä Hinnerjoen Jokimaratoonareiden järjestäminä. Lähtö oli legendaarisen lavatanssipaikan Yläneen Valasrannan edessä ja maali vielä legendaarisemman juhlapaikan Euran Sieravuoren edustalla. Kilpailun suurin ennakkosuosikki oli pelottava Unto Elo,  joka erkaantuikin heti lähdön jälkeen muusta porukasta. Jokin loksahti matkan aikana kohdalleen Esan tekniikassa. Ilmaveto katosi ja Esan kajakki lähti suorastaan lentoon siitepölyisellä Pyhäjärvellä. Oltuaan kärjestä jäljessä useita minuutteja Esa saalisti Unskin kiinni loppumatkalla, roikkui peesissä ja kesti Unskin armottomat nypyt. Vasta kymmenen metriä ennen maalia Esa syöksyi hyytyneen ja vetojuhtana toimineen Unton ohi ja voitti SM-kultaa. Kirosanat kaikuivat Sieravuoren rantakallioilla. Hopea oli Unskille karvas pettymys.

Myöhemmin samana vuonna Esa saalisti Sallan Naruskassa jokimaratonin SM-hopeaa. Legendaarinen nousu maailman maratoneliittiin oli alkanut, vaikkakin PM-maratonilla Esa jäi vielä kärjestä (Stefan Gustafsson) 23 minuuttia.

Vuoden 1992 SM-maraton

1990-luvun alku oli kahden maratonmelontaan ammattimaisesti suhtautuvan urheilijan kaksintaistelua. Esa Huova ja Jari Väkiparta kävivät tasaisia taistoja kisojen voitoista. Kaksikolla pari oli Suomessa täysin lyömätön. Yksikkömatkoilla kumpi tahansa saattoi voittaa, mutta useimmiten kullan korjasi kokenut Esa Huova. Petri Sutinen jaksoi haastaa kaksikkoa kisasta toiseen, mutta Petrin kohtalona oli aina pudota vuorovedolla edenneeltä Rauman Seudun Melojien parilta.   Vuoden 1992 SM-maraton melottiin karmeassa helteessä Raumanmerellä. Asetelmat ennen kisaa olivat jännittävät. Huova oli edellisenä syksynä sanoutunut irti ansiotyöstään liikunnanopettajana ja oli satsannut kaikkensa. Hän oli melonut kesäkuun 27. päivään mennessä noin 5000 kilometriä ja päälle hiihdot, kuntosalit ja juoksut. Kaikki harjoittelu oli tapahtunut kotimaassa. Talvinen tyypillinen harjoituspäivä sujui niin, että Esa lähti aamuhämärissä melomaan Euraan Eurajokeen 30 km:n lenkin, vaihtoi taivasalla pakkasessa kuivat vaatteet ja ajoi kotiin perheensä luo Raumalle. Illan tullen Esa kiskoi vielä Lähdepellon latuja. Lehtijutussa ennen SM-maratonia Esa totesikin harjoitusmäärien olevan riittäviä kansainväliselle tasolle, mutta harjoittelun laadussa on vielä parantamisen varaa. Esa vain pelkäsi, ettei harjoitusmääränsä riittäisi, koska Jari oli harjoitellut vielä enemmän ja ollut ammattilaisena jo useamman vuoden.    Kilpailu oli tasainen, Väkiparta ja Huova etenivät tasatahtiin toinen toistaan peesaten. Edellisenä vuonna Huova oli ratkaissut kisan viimeisellä kantopaikalla edukseen, mutta nyt miehet eivät saaneet eroa toisiinsa ennen maaliviivaa. Loppusuora oli tasaista vastatuulta, jolloin Huovan kestävyyspuoli ratkaisi voiton enemmän sprintterityylisestä Väkiparrasta. Pitkä kiri söi Väkiparran pelätyn loppunoston ja eroa miesten välille kertyi 55 sadasosasekuntia. Voittovauhti meriolosuhteissa oli 4.22/km.    On valitettavaa, että vuosi 1992, jolloin kaksikkopari Huova-Väkiparta oli vahvimmillaan, oli MM-maratonin suhteen epäonninen. Kaksikko koki Australian MM-melonnoissa peräsinrikon kärkiporukassa. Viikkoa myöhemmin he meloivat lähes samojen osallistujien GP-kisassa 3:nneksi niin ikään Australiassa. Aikaisemmin kesällä Väkiparta ja Huova voittivat PM-kultaa 10000 metrillä lyöden maratonin MM-mitaleille päätyneet ruotsalaiset selvästi.