Mauri Hiltula - jokimaratonin taitaja

Rauman Seudun Melojien Mauri Hiltula on yksi suurimpia persoonia, joita suomalaisessa maratonmelonnassa on nähty. Pohjoisesta lähtöisin oleva Mauri saapui veljiensä Auliksen ja Tapanin kanssa Raumalle töihin nuorena miehenä. Rämäpäiset veljekset innostuivat koskenlaskusta ja jokimaratoneista. He kiersivät aktiivisesti 1980-luvun kilpailuja. Mauri nousi kestomenestyjäksi 1980-luvun jälkipuoliskolla. Mauri oli myös lehdistön ja kanssakilpailijoiden suosikki värikkäine juttuineen.
  Vuonna 1988 Mauri valloitti Noormarkunjoen, joka taitaa olla Suomen mielenkiintoisin jokimaratonjoki. Mauri kukisti 42 kilometrin matkalla yli kahdella minuutilla itsensä Esa Huovan. Kolmanneksi meloi sittemmin WWR:n maailman huippuihin lukeutunut Kimmo Harikoski. Tosin Harikoski jäi Hiltulalle 51 minuuttia. Mauri oli vahvimmillaan pitkissä melonnoissa, joihin sisältyi kovaa virtaavaa vettä ja koskia. 
  Koko kausi 1988 oli ollut Maukalle sikäli epäonninen, että voitot olivat karttaneet häntä. Hän oli ollut aina toisella sijalla koko pitkän kauden aina SM-melontoja myöten. Tosin MM-maratonilla Englannin Nottinghamissa Mauri meloi sijalle 20. Noormarkunjokimelonta päätti koko kauden kestäneen Grand Prix -sarjan. Siinä Maukka oli kolmas, kun voiton vei Kiiminkijoen elävä legenda, suurin suomalainen jokimaratoonari kautta aikojen - Jussi Riihinen.

Esa Huovan läpimurto

Vuonna 1988 ratamaratonin SM-kilpailut melottiin Helsingissä. Huovan Esa oli sijoilla 10+ ja hävisi kärjelle toistakymmentä minuuttia. Seuraavana talvena Esa teki jotain täysin toisin kuin ennen. Kesällä 1989 Esa voitti SM-kultaa ratamaratonilla kahden tunnin päivittäisellä harjoittelulla.

SM-melonnat käytiin Euran Pyhäjärvellä Hinnerjoen Jokimaratoonareiden järjestäminä. Lähtö oli legendaarisen lavatanssipaikan Yläneen Valasrannan edessä ja maali vielä legendaarisemman juhlapaikan Euran Sieravuoren edustalla. Kilpailun suurin ennakkosuosikki oli pelottava Unto Elo,  joka erkaantuikin heti lähdön jälkeen muusta porukasta. Jokin loksahti matkan aikana kohdalleen Esan tekniikassa. Ilmaveto katosi ja Esan kajakki lähti suorastaan lentoon siitepölyisellä Pyhäjärvellä. Oltuaan kärjestä jäljessä useita minuutteja Esa saalisti Unskin kiinni loppumatkalla, roikkui peesissä ja kesti Unskin armottomat nypyt. Vasta kymmenen metriä ennen maalia Esa syöksyi hyytyneen ja vetojuhtana toimineen Unton ohi ja voitti SM-kultaa. Kirosanat kaikuivat Sieravuoren rantakallioilla. Hopea oli Unskille karvas pettymys.

Myöhemmin samana vuonna Esa saalisti Sallan Naruskassa jokimaratonin SM-hopeaa. Legendaarinen nousu maailman maratoneliittiin oli alkanut, vaikkakin PM-maratonilla Esa jäi vielä kärjestä (Stefan Gustafsson) 23 minuuttia.

Vuoden 1992 SM-maraton

1990-luvun alku oli kahden maratonmelontaan ammattimaisesti suhtautuvan urheilijan kaksintaistelua. Esa Huova ja Jari Väkiparta kävivät tasaisia taistoja kisojen voitoista. Kaksikolla pari oli Suomessa täysin lyömätön. Yksikkömatkoilla kumpi tahansa saattoi voittaa, mutta useimmiten kullan korjasi kokenut Esa Huova. Petri Sutinen jaksoi haastaa kaksikkoa kisasta toiseen, mutta Petrin kohtalona oli aina pudota vuorovedolla edenneeltä Rauman Seudun Melojien parilta.   Vuoden 1992 SM-maraton melottiin karmeassa helteessä Raumanmerellä. Asetelmat ennen kisaa olivat jännittävät. Huova oli edellisenä syksynä sanoutunut irti ansiotyöstään liikunnanopettajana ja oli satsannut kaikkensa. Hän oli melonut kesäkuun 27. päivään mennessä noin 5000 kilometriä ja päälle hiihdot, kuntosalit ja juoksut. Kaikki harjoittelu oli tapahtunut kotimaassa. Talvinen tyypillinen harjoituspäivä sujui niin, että Esa lähti aamuhämärissä melomaan Euraan Eurajokeen 30 km:n lenkin, vaihtoi taivasalla pakkasessa kuivat vaatteet ja ajoi kotiin perheensä luo Raumalle. Illan tullen Esa kiskoi vielä Lähdepellon latuja. Lehtijutussa ennen SM-maratonia Esa totesikin harjoitusmäärien olevan riittäviä kansainväliselle tasolle, mutta harjoittelun laadussa on vielä parantamisen varaa. Esa vain pelkäsi, ettei harjoitusmääränsä riittäisi, koska Jari oli harjoitellut vielä enemmän ja ollut ammattilaisena jo useamman vuoden.    Kilpailu oli tasainen, Väkiparta ja Huova etenivät tasatahtiin toinen toistaan peesaten. Edellisenä vuonna Huova oli ratkaissut kisan viimeisellä kantopaikalla edukseen, mutta nyt miehet eivät saaneet eroa toisiinsa ennen maaliviivaa. Loppusuora oli tasaista vastatuulta, jolloin Huovan kestävyyspuoli ratkaisi voiton enemmän sprintterityylisestä Väkiparrasta. Pitkä kiri söi Väkiparran pelätyn loppunoston ja eroa miesten välille kertyi 55 sadasosasekuntia. Voittovauhti meriolosuhteissa oli 4.22/km.    On valitettavaa, että vuosi 1992, jolloin kaksikkopari Huova-Väkiparta oli vahvimmillaan, oli MM-maratonin suhteen epäonninen. Kaksikko koki Australian MM-melonnoissa peräsinrikon kärkiporukassa. Viikkoa myöhemmin he meloivat lähes samojen osallistujien GP-kisassa 3:nneksi niin ikään Australiassa. Aikaisemmin kesällä Väkiparta ja Huova voittivat PM-kultaa 10000 metrillä lyöden maratonin MM-mitaleille päätyneet ruotsalaiset selvästi.

Aulioitten tervehdys Australiasta

Australian Master games kisat 2011

Syyskuun maratonkisojen jälkeen suuntana oli taas Australian lämpöön jatkamaan melontakisoja. Lähtö sateisesta ja tuulisesta Helsingistä syyskuun 14 päivä Milanon ja Hongongin kautta Brisbaeen ja sieltä Busilla lähellä Harvery Bayta jossa sisareni asuu. Kuudenkymmenen matkatunnin jälkeen olimme perillä. Viivyimme siellä viikon verran auttaen talon kunnostuksessa ja matkailuaton viimeistelyssä. Matkasimme Brisbanen kautta Ballimaan ja sieltä Sidneyhin läpi pikkukaupunkien. Viivyimme siellä vajaan viikon verran tulevan kaksikkokaverini Paulin luona. Kävimme päivittäin harjoittelemassa ja otimme osaa muutamaan melontakisaan. Sitten jatkoimme matkaa toiset 1300km Adelodeen jossa järjestettiin Australian master gamesit ja melonta oli yhtenä lajina. Majoitumme läheiselle West-Laken melonta ja soutukeskukseen. Itse soutukeskuksessa oli oli tehty yli 2000m pitkät radat ne olivat tulleet tutuiksi myös J.Hakalalle joka tunnettiin siellä vielä vuosienkin jälkeen hyvin. Itse kisat alkoivat 8. lokauuta maratonin yksikkömatkoilla. Omalta osalta kisat eivät menneet aivan putkeen. Puolivälissä matkaa esdessäni oleva meloja kaatui kääntöpoijulla ja pelastusvene ajoi vauhdilla avuksi aivan vierestäni jolloin lippasin veneen peräaaltoihin. Ei kun uimaan ja keräilemään varusteita kasaan. Kanootin tyhjennyksen jälkeen jatkoin taivaltani hiukan kylmissäni 6-7min. uimareissun ja navakan tuulen saattelemana. Sijoituin kuitenkin pronssille muitten keskeyttämisten ansiosta. Tämä söi kovasti miestä ja päätin parantaa otteita seuraavan päivänä jolloin oli vastaava matka kaksikolla. Kovasta vastatuulesta huolimatta sinnittelimme pronssille Paul Zganin kanssa. Illalla isolla melontaporukalla pidimme BBQ:t, koska seuraavana päivänä oli vapaata oli kaupunkikierroksen aika. Illalla kävimme vielä harjoittelemassa startteja ja kokeilemassa Epicin suksea. 11.päivä alkoivat sprinttikisat 500m matkoilla. Ensin vedimme kaksikkomatkan M 60-64v. Tiukan kisan hävisimme sekunttikampailussa jääden pronssille. Seuraavan vuorossa oli yksikkö 500m 65-69v. Siinä sijoitukseni oli toinen. Tuulisen ja hieman sateisen illan vietimme caravanparkilla lihoja paistellen ja valmistautuen seuraavaan päivään, jolloin oli vuorossa 200m matkat. Sää oli hieman aurinkoisempi ja tuuleton eli suotuisat olosuhteet. Kaksikossa saavutimme 60-64v. sarjassa tutuksi tulleen kolmannen sijan, tosin hyvin tasaisen kisan jälkeen niukka sekuntti voittajasta. Viimeisenä oli vuorossa yksiköiden 200m 65-69v. Jossa päätin parantaa sijoitusta.. valitettavasti videotarkastelun jälkeen jäin kakkoseksi. Tuntui kuitenkin upealta edustaa Suomea ja pokkaamassa mitallit. Tilaisuuden jälkeen porukka pakkasi kaluston ja tavaransa, muutamassa tunnissa alue oli tyhjänä ja oli soutajien vuoro astua areenalle. Muutaman lepopäivän jälkeen alkoi turistiajelu takaisin Brisbaneen.

Tässä vielä linkki tuloksiin

http://australianmastersgames.com.au/Extra.asp?id=183

Singaporen MM-melonnat

Maratonmelonnan maailmanmestaruuksista melottiin haastavissa, trooppisissa oloissa päiväntasaajalla Singaporessa. Kostean kuuma ilma aiheutti yllätyksiä ja teki urakan vaativaksi monelle trimmatulle maratoonarille. Puitteet kisaan olivat suorastaan hulppeat tässä eksoottisessa maassa.

Miesten kajakkiyksiköissä voittoon meloi Etelä-Afrikan jokimaraton- ja surf ski -spesialisti Hank McGregor. Tosin McGregor ei ole täysin noviisi sileän veden maratonillakaan, sillä hän kävi voittamassa vuonna 2003 espanjalaisten nenän edestä MM-kultaa Valladolidin kisoissa. McGregorilla tuntuukin tällä hetkellä olevan ns. Midaksen kosketus melontaansa. Mitä tahansa hän tekeekin, mihin tahansa hän meneekin, hän vuolee kultaa. McGregorin esitys oli hämmentävä. Hän karkasi jo ensimmäisellä kierroksella muusta joukosta ja meloi tyylitellen yksin. Viimeisellä koko kierroksella hän antoi pääjoukon ottaa itsensä kiinni, kunnes hän taas viimeisellä 800 metrillä ratkaisi kisan vahvalla kirillään. McGregor on piikki johtavan kajakkivalmistajan, Nelon, menestysputkessa. Hän meloo eteläafrikkalaisella Kayak Centerin valmistamilla kajakeilla, jotka eivät tunnetusti ole niitä kaikkein keveimpiä paatteja. McGregor kertoi kisan olleen helppo, koska hän on tottunut Etelä-Afrikassa usean päivän jokimaratoneihin, jotka ovat jopa pituudeltaan jopa 250 km. Päiväetapit nousevat monesti yli 50 km:iin. Hopeaa otti kaikkien yllätykseksi aikaisemmin enemmän kaksikoissa menestynyt suomalaisille tuttu Sella-veteraani, Tsekin yli 100-kiloinen Petr Jambor, joka meloi älykkään kisan. Hän ei ollut missään vaiheessa kisaa mitalisijoilla, meloi vain kärjen takana kakkosporukassa, kunnes ennen viimeistä kantoa oli ajanut kaikki kiinni ja kantoi kajakkinsa kuin höyryjuna ja haastoi itsensä McGregorin lopussa. Unkarin uusi sukupolvi on nousussa. Kesän EM-kisoissa pronssia otti Milan Noe, nyt pronssin vei toisen polven meloja Mate Petrovics, jonka isä voitti kultaa Kööpenhaminassa vuonna 1990. Petrovics on saanut maratonoppinsa mm. Attila Jamborilta, jonka kanssa Petrovics on melonut Sellaa ja tasaisen veden maratoneja. Todellinen ihme oli myös Shawn Rubensteinin neljäs sija. Rubenstein siirtyi kaksi vuotta sitten harjoittelemaan pelkästään 200 metriä varten. Hänen tavoitteenaan oli päästä Lontoon olympialaisiin  kaksikoissa Mike Arthurin kanssa. Kaverukset eivät onnistuneet Szegedissä saamaan olympiapaikkaa. Rubenstein sai liitoltaan erikoisluvan osallistua MM-maratoniin ja teki 4 viikon erikoisjakson maratonharjoittelua. Hän oli neljänteen sijaan erittäin yllättynyt, mutta myöskin tietysti pettynyt. Kolmeen kauteen ei yli 35 sekunnin vetoa ja sitten neljän viikon erikoisharjoittelulla 4. sija on käsittämätön suoritus. Tosin on muistettava, että Rubenstein voitti maratonin MM-kultaa Ranskassa 2006. Eli pohjia löytyy. Hän lupasi tavoitella mitalia ensi vuoden kisoissa Roomassa ja keskittyä nyt kestävyystreeniin. Lupaus lienee varsin realistinen. Elävä legenda Manuel Busto osoitti, ettei ole yli-ihminen. Busto kärsi kuumuudesta ja joutui keskeyttämään ennen puolta väliä lopen uupuneena ja kärkisijoilta pudonneena. Toinen kuumuuden lannistama oli sijalle 8. päätynyt hallitseva euroopanmestari Portugalin Jose Leonel Ramalho. Viime vuoden maailmanmestari Ben Brown oli 12. Brownilla ei ollut suuria odotuksia kisaan, sillä häntä oli kiusannut keuhkoputkentulehdus koko syyskuun ajan ja lisäksi hän on joutunut aloittamaan kokopäivätyöt saadakseen paperirahaa. Pohjoismaiden ykköstykki, huippukunnossa ollut Rene Cummerou Olsen koki karvasta kalkkia, sillä hän kaatui 200 metrin jälkeen ja joutui odottamaan liian kauan apuvenettä. Olsen meloi kuitenkin loppuun miehekkäästi ollen 14.

Kajakkikaksikoissa osat vaihtuivat kesän EM-melonnoista. Nyt voittoon meloivat Sellassa vauhtinsa löytäneet Alvaro Fernandez Fiuza ja Walter Bouzan. Ranskan Marcaud ja Lucas ottivat hopeaa. Pronssitaistelu oli Tsekin jäsentenvälinen. Nuoret Odvarko ja Adam jättivät kokeneet sotaratsut, Jamborin ja Jezekin, neljänneksi. Alussa vahvasti meloneet Emilio Merchan ja Pablo Banos joutuivat keskeyttämään peräsinrikon takia. Välinerikko koitui myös mitalisuosikkien, Anthony Stott - Graem Solomon, kohtaloksi. Stottin ja Solomonin kohtalo oli vastaava myös viime vuonna Banyolesissa.

Naisissa Unkarin Renata Csay meloi tuplamestaruuteen ja nousi Buston rinnalle menestyksen määrässä. Nina Itkonen osoitti kansainvälisen panostuksensa merkityksen. Bela Pavelkan opit, Unkarin ja Tsekin leirit, uusiseelantilaiset vartalonvahvistusmetodit ja Hannu Kaukolan tuki ja asiantuntemus ovat viemässä Ninaa kohti menestystä. 9. sija MM-maratonilla on tulos, jonka kovuutta ei moni ymmärrä.

Ylipäätään kannattaa painaa mieleen nimi Morten Minde. Norjalainen sössi itselleen hopeaa EM-maratonilla. Nyt tuloksena kypsällä esityksella MM-kultaa alle 23-vuotiaiden sarjassa. Hopealle jäi Espanjan Asturian "uusi busto" Emilio Llamedo. Minde päätti meloa myös yleisen sarjan kaksikot seurakaverinsa, Mathias Hamarin, kanssa. Nuoret olivat sijalla 5 jääden kärjestä vain 1min 40 sekuntia.

Maratoonareilla on alkanut off season. On aika energian lataamisen ja levon. 


Kuvat: Petr Jambor

Race plan 1980-luvun malliin

Viime aikoina huippumaratoonarit ovat julistaneet blogeissaan

race planin merkitystä. Race plan tarkoittaa suomeksi suunnilleen

kunkin urheilijan oman kilpailutaktiikan etukäteissuunnitelmaa.

Ilman strategiaa ei heidän mukaansa ole mahdollista menestyä.

Race planin on kuitenkin oltava sillä lailla väljä, että kilpailun myötä

on reagoitava yllättäviin tilanteisiin.

80-luvulla mainetta niitti eräs legendaarinen jokimaratoonari.

Jos häneltä kysyi, että mikäs on taktiikka päivän kisassa,

hän vastasi yksiselitteisesti: "Aloitan täysillä. Sitten, kun maitohapot iskevät,

kiristän vauhtia. Jos kaadun, nousen kajakkiin ja melon vielä lujempaa.

Lopussa otan loppukirin ja melon kovempaa kuin se, joka on mukana".

Useimmiten taktiikka toimi.

Kerran legenda ei ollut tyytyväinen suoritukseensa, vaikka oli voittanut.

Oli kuulemma ollut löysä päivä, koska ei ollut viitsinyt meloa täysillä yksikseen.

Hän muisteli, että naapurikylässä on illalla maratonjuoksu,

jonka kävi juoksemassa. Juoksu meni huonosti, koska hän ei jaksanut

juosta kuin hölkkävauhtia. Legenda lähti vielä suulitansseihin.

Siellä hän jaksoi täysillä.

  

Maratonmelonnan kausi 2011

Kausi 2011 on melottu lukuun ottamatta MM-Singaporea,

jonne on lähdössä ainoastaan Suomen ykköstykki Nina Itkonen.

Itkonen onkin ollut tänä vuonna se meloja, jonka varaan voi

laskea odotukset lähivuosien menestyksestä kansainvälisellä tasolla.

Häntä säestävät myös innokkaat harjoittelijat Tanja Jantunen

ja Netta Malinen. Potentiaalia naismaratonmelonnan puolella on

selvästi olemassa laajemmallakin joukolla. Työtä on vain kovasti edessä.

Miesten puolella kausi oli paluuta vanhaan. Kestomenestyjät ja

elämäntapamelojat porskuttavat vuodesta toiseen meloen

suunnilleen samaa vauhtia kuin ovat tehneet jo toistakymmentä vuotta. 

Kansainvälistä vauhtia takoneen Tommi Ritalan melontapaussi loi leimansa

miesmaratonmelontaan. Hurjan potentiaalin omaava Lauri Palmroth

keskittyi kaudella enemmän muihin asioihin kuin melontaan ja

nuoret haastajat eivät täysin syttyneet pitkille matkoille.

Näin ollen kaudesta tuli mielenkiintoinen kansallisella tasolla. 

Selkeä johtotähti puuttui. Joka tapauksessa Jussi Wallin, Antti Löppönen, Riku Ruokonen,

Jari Väkiparta ja kumppanit saivat aikaan mielenkiintoisia ja tasaisia kilpailuja.

Maratoncupiin osallistui 50 miesmelojaa ja 16 naismelojaa. Määrät ovat kohtuullisia, 

mutta osallistumisprosentti kisoihin saisi olla isompi. 

Melojilla on edessä hengähdystauko, jonka aikana toivottavasti moni

tekee päätöksen panostaa lajiin enemmän kuin ennen.